keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Raitasukat nokkoslangasta

Syksyn mittaan blogeissa on näkynyt todella mielenkiintoisesta langasta kudottuja sukkia. Villan lisäksi langassa kun on peräti 30 % nokkoskuitua! Sen verran jännittävältä se kuulosti, että tein vartavasten ostosretken Oulunkylän Lankamaailmaan, koin huomattavaa valinnanvaikeutta kaikkien kauniiden värivaihtoehtojen kohdalla mutta sain kuin sainkin lopulta valittua langat raitasukkia varten.


Malli: Perussukka
Lanka: Onion Knit, Nettle Sock Yarn
Lankaa kului: 92 g
Puikot: 2,25

Raitasukat syntyivät vaihtelemalla mustaa ja teräksistä siniharmaata aina kuuden kerroksen välein. Mustaa lankaa kului näihin koon 39 sukkiin noin 59 g ja harmaata 33 g.

Pidän väriyhdistelmästä todella paljon ja ehdin jo pohtia miksen ole  käyttänyt mustaa lankaa useamminkin. No, sitten oli näitä harmaita, täysin valottomia päiviä ja muistin taas syyn. Mutta kannatti tihrustaa, on tuo niin tyylikäs yhdistelmä. Lempisukka-ainesta.

Entäs ne nokkoset sitten? Yhtään ei pistellyt tai poltellut vaan lanka oli yhtä aikaa pehmeää ja napakkaa. Mielenkiintoista seurata millaiseksi kulutuskestävyys osoittautuu.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikonlopun lankahankinnat

Tänä viikonloppuna Tampereella on kädentaitomessut, joka monelle neulojalle on Se Juttu. Onhan kyseessä Euroopan suurin ja Suomen johtava käsi- ja taideteollisuusalan messutapahtuma! Itse en Tampereelle päässyt mutta ikään kuin lohdutukseksi noudin perjantaina postista kerrassaan huikean lankapaketin. Seuraavaksi siis ihan puhdasta lankapo###a, kuten sanonta kuuluu.

Rachel Coopey on yksi sukkaidoleistani ja olen myös hankkinut hänen mallejaan kahden kirjan verran. Eikä nyt puututa siihen, olenko ehtinyt toteuttaa niistä yhtäkään... Vielä. Joka tapauksessa, kun huomasin, että  Coop Knitsin oma Socks Yeah! -sukkalanka on lanseerattu, niin pitihän sitä saada. Värien valitseminen oli haastava projekti, kuten aina, mutta päädyin oljenkeltaiseen (Sphene) ja pehmeän harmaaseen (Danburite). Ovat kyllä niin kauniit, pehmeät ja sileät että yeah, todellakin.

Sukkalankojen kaveriksi tilasin Sweet Georgia Yarnsin bfl-huivilangan (Summer Skin). Väri on luonnossa kirkkaan vihertävänturkoosi, kuin trooppinen meri. Ihan oli puhdas heräteostos mutta kyseessä oli viimeinen kappale ja sen sai sitten käytännössä puoleen hintaan. Kuka nyt sellaista kykenisi ohittamaan?

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sukat, jotka on suunniteltu miellyttämään

Eilisestä lähtien on vain satanut ja ollut harmaata, joten sää valmiiden kutomusten kuvaamiselle on varsin haasteellinen. Oikeasti, harkitsen vakaasti jonkinlaisen valonheittimen hankkimista. Oli tämä taas sellainen operaatio... Mutta kyllä kannatti, sillä pääsenpä esittelemään kerrassaan mahtavat sukat!

Malli: Ribbed For Your Pleasure Socks by Rebecca Louise Bailey
Lanka: Lana Grossa, Meilenweit Weekend
Lankaa kului: 90 g
Puikot: 2,25

Nämä sukat otin puikoille ihan pelkän nimen perusteella. Ribbed for your pleasure. Kyllä, se tarkoittaa juuri sitä mitä nimestä tulee ensimmäisenä mieleen. Suunnittelijakin vielä vahvistaa, että "The name for this pair of socks came from a well known condom company". Eihän näitä mitenkään voinut jättää väliin!

 
Sukkien juomutettu pinta muodostuu (olin kirjoittaa, että syntyy, mutta se saattaisi olla tässä yhteydessä epäsopiva sanavalinta) nurjista ja kiertäen oikein neulotuista silmukoista. Tulos on yllättävän näyttävän ja hauskan näköinen.

Lana Grossan lanka sopi myös malliin oikein mainiosti. Vähänhän se on karheaa ja pörröttyvää mutta ei sentään aiheuttanut sormivammaa. Yhteenvetona voin todeta, että kaiken kaikkiaan vallan nautinnolliset ja mielihyvää tuottavat sukat :D .

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kaneliset syyssukat

Topaasinruskean Morríganin jälkeen totesin tarvitsevani ruskeat sukat. Sellaiset yksinkertaisen mukavat, jotka voi huoletta vetää jalkaansa työpäivän jälkeen ja fiilistellä syksyä. Olisihan tuolta lankavarastosta saattanut löytyä jotain tarkoitukseen sopivaa, mutta ihanasti annoin itselleni luvan sortua uutuuslankaan.

Malli: Perussukka
Lanka: Regia, Pairfect "Cinamon"
Lankaa kului: 87 g
Puikot: 2,25

Regian uutuudessa on keltainen merkkilanka, joka ilmaisee mistä kohdasta mallikerta alkaa. Kun tuon keltaisen osuuden leikkaa pois sekä kerän alusta että keskeltä ja luo silmukat, niin tadaa, tuloksena on identtiset sukat. Idea on vallan loistava mutta tuntuu aavistuksen erikoiselta, että langassa, jossa eri väriset raidat vaihtuvat nätissä järjestyksessä, tuollainen merkkilanka on tarpeen. Kyllä kai sitä ilmankin ymmärtäisi, että kun tumma kaakaonruskea väri alkaa loppua ja kerältä alkaa tulla vaaleampaa sävyä, niin mallikerta alkaa kyseisestä kohdasta jälleen alusta. Tai ehkä olen vain turhan kriittinen?

Mutta kivathan nämä oli kutoa. Raitavärit sointuvat toisiinsa nätisti ja kokonaisuus on oikealla tavalla syksyinen ja kanelinen. Lanka vain oli kovin karheaa ja niin kuin jo kerroinkin, se hiersi oikean etusormen päälle oikein kunnon vesikellon. Enpä muista, että vastaavaa olisi tapahtunut aiemmin.

Mutta haavateipin suojissa sormi parantui nopeasti ja kutominen saattoi jatkua. Helpponeuleilla ja perussukkavaraston täydentämisellä mennään eteenpäin.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Topaasi

Elokuun lämmön jälkeen syyskuinen viileys voi tuntua varsin kylmältä, huolimatta siitä, että syksyihmisenä nautin aivan valtavasti juuri ilman raikkaudesta ja kuulaudesta sekä hitaasti pimenevistä illoista. Joten, kun ohjekirjastostani löytyi huivi jota suunnittelija luonnehti näin: "Heading into an ominous time of year, this shawl should give you strength and gird you against the cold and dark", kuulosti se täsmälleen siltä mitä tarvitsisin. Puikoille vain!

Malli: Morrígan by Beata Jezek
Lanka: Knit Picks, Gloss Lace "Topaz"
Lankaa kului: 87 g
Puikot: 4,0

En voi muuta kuin olla samaa mieltä. Ihan varmasti tähän kääriytyminen auttaa torjumaan kylmää ja pimeää, ja antaa samalla voimaa. Ihan jo kauneudellaan. Langaksi valikoin aarteen, Knit Picksin pehmoisen merinolangan, jolle silkki antaa mahtavan kiillon.

Ohjeesta poikkesin siten, että kudoin kumpaankin reunaan kolmella silmukalla ainaoikeaa, lisäksi toistin pitsikaaviota viisi kertaa neljän sijaan.

Huivin kauneimmat yksityiskohdat ovat leveässä reunapitsissä toistuvat sydämet. Symboloivat kenties Morríganin, tuon kelttien sodan ja taistelun jumalattaren herkkää puolta?
Tämän myötä ihastuin myös ruskeaan väriin. Puikoilla onkin nyt ruskeat sukat, maustettuna syksyyn sopivilla väriraidoilla. Täytyy vain ideoida jokin suoja vasemman etusormen päälle, sillä ahkeran sukankudonnan seurauksena lanka hiersi sormen päälle suuren vesikellon!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lisää luksusta arkeen

Lankakauppa Titityyn Arjen luksusta-lankaklubin toinen, ja samalla viimeinen, paketti saapui. Koska ensimmäinen oli kerrassaan täydellinen, odotukset olivat tämän suhteen todella korkealla.

Tämä muhkea kerä on De Rerum Naturan Gilliatt eli runsaat 250m luomumerinovillaa. Ensimmäinen ajatukseni oli jotain siihen suuntaan, että voi ei... Mitä ihmettä tästä voi tehdä? Tämä kun on niin ... valkoinen. Kovin se on puhumaton mutta ehkä oleilu muiden lankojen parissa saa sen keksimään miksi haluaa tulla.

Paketin toinen lanka puolestaan oli juuri sellaista, mitä tältä klubilta odotinkin. Julie Asellin, Leizu Fingering "Shiitake".  Todellinen uutuuslanka ja värikin on vallan kaunis, harmaata, violettia ja vaaleanpunaista. Yhdessä yksivärisen tummanharmaan kanssa tästä voisi tulla vaikkapa upea huivi eli juuri sitä luksusta arkeen.

Jos ja kun seuraava klubi alkaa, olen varmasti mukana. Oli tämä sen verran hauska kokemus!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Aurinkotanssi

Pohdin edellisten sukkien kommenteissa, että liekö viileä kesä saanut aikaan jonkinlaisen auringonkaipuun, sillä keltaisten sukkien jälkeen otin puikoille oranssit. Oranssit! Sellaista väriä täällä ei ole kovin usein nähtykään. Jännästi myös ilma alkoi sen jälkeen lämmetä ja aurinko näyttäytyä, joten ehkä oranssius toimi hieman sadetanssin tapaan?

Malli: Burning Rings of Fire by Kirsten Kapur
Lanka: Wollmeise, Twin "Campari Piccolo WD"
Lankaa kului: 114 g
Puikot: 2,5

Tämä Wollmeisen oranssi on kyllä mahtava. Valosta riippuen se vaihtelee kirkkaasta appelsiininkuoresta aina poltettuun oranssiin. Lisäksi seassa on keltaista, joka pilkahtelee esiin kuin aurinko pilvien lomasta. Suorastaan runollista!

Sukat puolestaan ovat muuten tavallista 2x2-ribbiä mutta varressa on kolme nurjien kerrosten muodostamaa rengasta. Idea muuttaa sukat heti kiinnostavammiksi (= vähemmän tylsiksi), niin visuaalisesti kuin itse kutomisenkin kannalta.

Tämä pari on menossa lahjaksi mutta tällä mallilla voisin kutoa sukat itsellenikin. Wollmeisesta tietenkin, sillä silmukat pysyvät paikoillaan sotilaallisen jämäkästi, eikä ribbi irvistele tai lörpähdä mihinkään suuntaan, niin kuin löyhemmän langan kanssa monesti käy.