Lanka: Novita, Nalle Marjaretki
Puikot: 2,75
Pidän väreistä, vaikka ne eivät minua olekaan, mutta niistä todella tulee mieleen lakat sekä metsä, tai suo, siellähän lakat muistaakseni kasvavat. Langassa on myös aloe veraa sekä jojoba-öljyä, käsittelyn luvataan kestävän 30 pesukertaa, ja ainakin neulojan omat kädet tulivat hoidettua näitä tehdessä. Olen aina kutonut Nallea kolmosen puikoilla mutta Novitan Suuren Nalleuudistuksen jälkeen kyseisellä puikkokoolla tuli vain harvaa ja löperöä neulosta. Jouduin vaihtamaan 2,75 puikkoihin ja sillä tulos oli sopivan tiukkaa.
Sukat menevät lahjalaatikooon, kenties joulua odottelemaan. Jännä muuten, miten tuo lahjalaatikko on aina lähestulkoon tyhjä. Yleensä kaikki sukat jotka saan valmiiksi, myös menevät saman tien lahjoiksi. Ja minä kun haaveilen sellaisesta ylenpalttisesta lahjalaatikosta, joka pitäisi sisällään kymmeniä sukkapareja ja muita neulomuksia :) .