lauantai 30. toukokuuta 2009

Lankakaiho

Olin jonkin aikaa ostamatta lankaa, lakossa siis. Suunnittelin kutovani varastossa olevia lankoja pois ja vasta sitten hankkivani uusia tilalle. Hetken aikaa suunnitelma onnistuikin ja noin kuutisen kerää sainkin kulutettua ennen kuin jouduin lankakaihon valtaan. Ihailin muiden ostoksia, huokailin ihastuksesta lankakauppojen valikoimien edessä, kävin kerta toisensa jälkeen kaihoamassa tiettyjä vyyhtejä.

Sortuminen on aika ihanaa.

Ennen eilistä työvuoroa käväisin Priimassa .



Puuterinen roosa.



Puuterinen punainen.

Kamera ei millään suostunut toistamaan tätä punaista oikeassa sävyssä, tuo kuva on sentään vähän sinne päin.

Molemmat vyyhdit Araucania, Ranco Solid. Kaupassa oli myös upeita Jitterbugin sävyjä mutta niiden kohdalla sain hillittyä itseni. Kyseistä lankaa kun on kaapissa kolmea eri väriä.

Ei mikään paha sortuminen ellen olisi myös tehnyt tilausta Secret Woolista ... Siitä lisää kunhan paketti saapuu :) .

6 kommenttia:

  1. Ihana lause tuo sortumine on ihanaa. Se kuvaa tuon tunteen täydellisesti. Ihania lankoja, mullakin haluttais kokeilla noita, mutta vielä ei rahavarat anna myöten.

    VastaaPoista
  2. Ihania lankoja. Hauska ostikko: piti lukea kolmeen kertaan ennen kuin hahmotin sen.

    VastaaPoista
  3. Kaisa: Tunne oli todellakin ihana :) . Totesin että turha itseään kiduttaa jos lankaa tekee niin kovasti mieli. Sillä, lankaahan se vain on.

    Inkeri: Hih, käytin samaa ilmaisua Makepeacen blogissa ja hän oli lukenut sen "Lankainho" :) . Uudissanat(?) ovat hauskoja ja niitä on kiva käyttää ja kehitellä.

    VastaaPoista
  4. Taas luin sen niin. ;D Otsikossa osasin, mutta tekstissä, kun se on taipuneena, menee ilmeisesti heti aivo solmuun. :D

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköstä toi punanen! Vaaleenpunasen herkullisuuden jo tunnenki, sitä on nimittäin itelläki pöydän alla herkkulankojen kassissa yks vyyhti :).

    VastaaPoista
  6. Makepeace: Jäin miettimään, että käsityöharrastajan täytyy olla todella vakavasti sairastunut jos iskee lankainho... :D . Kuulostaa pelottavalta.

    Lotta: Oli niin vaikea valita kaikkien ihanien värien joukosta nämä kaksi, mutta punainen houkutti eniten, vaaleanpunaisen ohella. Todellista herkkulankaa :) .

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.