maanantai 16. syyskuuta 2013

1899

Sukatus tuottaa tulosta ja ensimmäiset Sukkasadon sukat ovat valmiit. Hillokellariin humpsahtivat.

Malli: Gentleman's Half Hose in Ringwood Pattern by Nancy Bush, kirjasta Knitting Vintage Socks
Lanka: Lana Grossa, Meilenweit Ultimo
Lankaa kului: 90 g
Puikot: 2,0 ja 2,25

Sukat ovat kivat perussukat helpolla ribbineuleella, yhdellä kerroksella oikeaa ja nurjaa, kahdella seuraavalla sileää, ei siis mitään ihmeellistä. Varsinaisesti minua viehättää näissä se, että malli on julkaistu vuonna 1899. Ei voi välttyä tuntemasta historian kosketusta, kun ajattelee miten jo tuolloin tällaisia sukkia on kudottu herrasmiehille eli isille, aviomiehille ja pojille. Ja nyt minä, vuonna 2013, kudoin samalla mallilla sukat ystävälle mutta naisellisessa koossa ja värityksessä.

Käytin kahden kokoisia puikkoja. 2,25 millisillä kudoin sukan suun  ja kärjen, kun taas varsinaista Ringwood-mallineuletta (se on todella joustavaa!) kutoessa käytössä olivat 2,0 milliset. Ei pitäisi siksi kiristää eikä myöskään löpsöttää mistään kohdasta.

Lana Grossan lanka oli uusi tuttavuus. Kerällä houkuttelevan sileää mutta kutoessa paljastui hivenen karheaksi ja pörröttyväksi. Silti vaikuttaa ihan kelpo langalta arki- ja käyttösukkiin. Värit ovat myös sievät, ei siksi pitäisi mennä pahasti pieleen, kun sukkien saaja esitti lempiväreikseen kaikki punaisen ja vaaleanpunaisen sävyt.

27 kommenttia:

  1. Onpa näppärä malli, täytyypä muistaa! :) Hurjan kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
  2. Hirmu kivannäköiset sukat, kuvio on kiva kun jatkuu koko jalkaterän pituudelta :)

    VastaaPoista
  3. Onpa todella kauniit! Onko sulla normaali/löysä käsiala normaalisti, ko käytit 2,0mm? Mietin vaan, et jos itse tekisin kans nuo ja en tiiä, et mitkä puikot valita :)

    VastaaPoista
  4. Pitko: On kyllä, helppo mutta kuitenkin se pieni juju :) .

    Ricchan: Minustakin. Koen aina pienen höh-hetken, jos kuviointi on jätetty mallissa vain varteen.

    Tiia N: Oi, kiitos :) .

    Berenike: Käsialani on tttiukka. Sukissa on silmukoita 76, jolloin 2,25 puikoilla saan naisen jalkaan sopivat sukat. Tuo oikein-nurin -kerros vain joustaa sen verran, että vaihdoin kokoa pienempiin Ringwoodin osalta. Toimisiko sama periaate sinullakin?

    Marjut: Kiitoksia!

    Anu: Värit ovat minustakin hienot. Vähän tyttömäisyyttä ja prinsessatunnelmaa :) .

    MariJ: Kiitos paljon!

    VastaaPoista
  5. Upean väriset sukat ja kiva yksinkertainen malli, jota pitää kyllä ehdottomasti kokeilla. :)

    VastaaPoista
  6. Onpas söpöt värit langassa :) Piristyssukat!

    VastaaPoista
  7. Eipä näin kauniille langalle ja tasaiselle neulonnalle sen monimutkaisempaa mallia tarvitsekaan! Kauniit sukat kaikkinensa.

    VastaaPoista
  8. Kauniit sukat! Ihanan pirteät värit :D

    VastaaPoista
  9. Oivallinen tuo mallineule ja niin sievät sukat.

    VastaaPoista
  10. Onpas sinulla ihana blogi! Eksyin tänne juuri äsken. Niin siistiä työtä, onnittelen! Terv. Raija-mumma

    VastaaPoista
  11. Raija-mumma jatkaa. Olisiko Sinulla vielä tallessa tuo lilan huivin värinumero, tehty Austerman Stepistä?
    Väri on niin kaunis!

    VastaaPoista
  12. Ihanat sukat! Väri on todella herkullinen!

    VastaaPoista
  13. Sanna: On ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

    Virpi: Niinpä, ja juuri värien takia kerä päätyi ostoskoriin, vaikka ihan olin muuta hankkimassa :) .

    Enkuli: Kiitos :) .

    Siskohanne: Kiitos paljon!

    Emma: Eikö! Nämä jalassa ei voi muuta kuin tuntea olonsa iloiseksi :) .

    Anniina: Niinhän se menee (ainakin periaatteessa) että mitä kirjavampi lanka, sitä yksinkertaisempi malli on hyvä valita. Muuten lopputulos on sotkua...

    Maritta: Kiitos! Näistä tuli onnistuneet vaikka langan karheus ja pörheä pintä vähän epäilyttivät. Pingotus teki ihmeitä jälleen :) .

    Zelda: On se oivallinen. Ja kestänyt hyvin aikaa.

    Raija: Mukavaa, että löysit tänne ja löytyi kiinnostavaa sisältöä, tervetuloa. Violettiin Chosen Path-huiviin käyttämäni langan värinumero on 1022.

    Iikku: Kiva kuulla, kiitos :) .

    VastaaPoista
  14. Santra: Jes, kiitos :) .

    Johku: Kyllä, syksyyn kuuluvat värit ja pirteys.

    VastaaPoista
  15. Kauniit sukat ja tosiaan kivalta näyttää tuo mallineule!

    VastaaPoista
  16. Hepsi: Kiva ja "aivoton", ja siksi niin mukava kutoa :)

    Mollie: Kiitos!

    VastaaPoista
  17. Vau, mitkä sukat! Väritki on makeat :) Löysin blogisi eilen ja jään mielenkiinnolla seuraamaan sitä. Kutomuksistasi saa paljon inspiraatiota omiin väkerryksiin!

    VastaaPoista
  18. Riikka: Oi, todella kiva kuulla. Toivottavasti täältä löytyy paljon mielenkiintoista ja inspiroivaa lanka- ja neulejuttua :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.