tiistai 12. lokakuuta 2010

Cornflower

Olen päättänyt kehittyä käsitöiden tekijänä ja tämän vuoden merkkipaaluihin kuuluvat ehdottomasti kaksi aikaisemmin kutomaani Multnomah-huivia. Ensimmäiset kolmiohuivini! Helppoa ja hauskaa. Vaikeuksia eivät tuottaneet myöskään nämä sukat.



Malli: Cornflower Socks
Lanka: Gjestal, Sildre
Langan menekki: 101 g
Puikot: 3,25

Ihastuin tähän malliin heti sen nähtyäni. Pidän eniten juuri tällaisista sukista, joissa on kaunis tekstuuri ja joiden kutominen vaatii hieman näpertämistä. Malli sisältää kiertäen neulottuja sekä ristittyjä silmukoita ja pientä palmikkoa. Se opeteltava osio oli mainittujen silmukkayhdistelmien kutominen ilman perinteistä apupuikkoa eli "cabling without a cable needle".



Olihan se alussa hieman mutkikasta: ilmaan hetkeksi jätetty silmukka tahtoi alkaa purkautumaan, jos toista silmukkaa venytti liian paljon. Ja entäs se kun silmukat oli saatu ristiin ja ensimmäinen niistä piti kutoa, mutta puikolle saikin vain säikeitä eikä kokonaista ollenkaan! Mutta kun tekniikan oppi, se sujui kuin itsestään ja sukkia saattoi kutoa vaikka tv:tä katsoessa.



En tiedä oliko Sildre ihan paras valinta tähän työhön, sillä se on melko pehmeää ja halkeilevaa, jolloin välillä silmukasta sai tosiaan napattua puikolle vain puolikkaan tai sitten ekstrana pari säiettä viereisestä silmukasta. Langan menekki ihmetyttää myös. Keittiövaaka kertoi, että sukkiin meni 101g lankaa mutta kuitenkin molemmat kärjet on kudottu kolmannelta kerältä. Ovat tainneet olla melkoisen alipainoisia nuo kerät.



Mutta ihanat näistä tuli. Ja yllättävän siron näköiset vaikka käytin 3,25 millin puikkoja.

19 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit! :) Ja malli näyttää haastavalta.

    VastaaPoista
  3. Käsittämättömän kauniit ja herkän näköiset.

    VastaaPoista
  4. Todella aivan ihanan näköiset sukat!

    VastaaPoista
  5. Miten kauniit voikin sukat olla!

    VastaaPoista
  6. Oi, kiitos kaikille! :)

    Malli on kaunis mutta yllättävän helppo. Kaavion oppii ulkoa hetkessä ja sen jälkeen siihen ei tarvitse enää vilkaistakaan, sen kun kutoo vain ja katsoo vaikka samalla lempisarjaa tv:stä.

    VastaaPoista
  7. Tosi nätit, siistiä työtä :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos myös Emma ja Ellie :) .

    VastaaPoista
  9. Kuule Heidi !
    Jos minä osaan virkata, niin sinä taas teet upeita sukkia.
    Minä ihailen teitä jotka sukkia teette, minä en niitä tykkää tehdä.
    Nämä pitsisukat ovat tosi ihanat :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.