torstai 10. joulukuuta 2009

Puolukkainen

Ensimmäinen keskeneräisistä töistä valmistui. Eikä yhtään liian aikaisin. Tämän olisi tarkoitus olla joululahja ystävälle ja sen pitäisi ehtiä vielä matkata postissa muutama sata kilometriä. Ja hyvin taitaa ehtiäkin.



Malli: Pohlamarjakiri (Lingonberry Pattern), kirjasta Knitted Lace of Estonia
Lanka: Aade Lõng Artistic
Puikot: 3,5



Kirjassa ei ole varsinaista ohjetta tälle huiville vaan malli löytyy Stitch Dictionarysta, jossa esitellään erilaisia perinteisiä virolaisia pitsineulemalleja. Sovelsin mallin suorakulmaiseksi huiviksi lisäämällä reunoihin kolmella silmukalla ainaoikein-neuletta ja aloittamalla ja päättämällä huivin muutamalla ainaoikein-kerroksella.



Pohlamarja eli puolukka kuvaa tätä mallia minusta hyvin. Ihan selvästihän neulepinnassa erottuvat puolukanlehdet tai -marjat, hieman näkökulmasta riippuen.

Langan väritys sointuu työhön paremmin kuin hyvin. Luontoaihe täydentyy luonnonläheisin värein. Pidän myös todella paljon langan tunnusta. Siinä on ihanan rustiikkista karheutta sekä kevyt lampaan tuoksu lanoliinin ansiosta. Lankaa kohtaan tuntemani ihastus koki kuitenkin kolauksen viimeistelyvaiheessa. Tämä vaatii todellakin huolellisen pingotuksen ellei halua valmiin neuleen muistuttavan pitkää, ohutta narua kauniin huivin sijaan. Viimeistelin pingotuksen vielä kevyellä höyrytyksellä silitysraudan avulla. Toivottavasti huivi säilyttää muotonsa myös käytössä eikä venähdä.
Kiva, nopea työ ja lopputulos on kaunis. Sekä kutojalla tyytyväinen mieli, kun yksi keskeneräisistä töistä on valmis.

14 kommenttia:

  1. Kaunis on sekä värit että malli:)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana! Ja todella kivat värit tuossa langassa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi ja ihanan maanläheiset sävyt!

    VastaaPoista
  4. Ihanan värinen lanka ja liukuvärjäys sopii hienosti myös tällaiseen suorakaiteen malliseen huiviin.

    VastaaPoista
  5. Marjut: Kiitos :) .

    Maritta: Voi kiitos :) . Lanka on tosiaan kaunis, sitä oli ilo kutoa ja seurata värin vaihtumista.

    Tess: Juuri maanläheiset sävyt innoittivat tähän huiviin. Puolukka ja ruskea, luonnonvalkoinen sekä harmaa vain sopivat yhteen paremmin kuin hyvin.

    Anu: Minustakin liukuvärjäys pääsee tässä kauniisti esille. Valmis huivi ei myöskään ole liian levoton tai kirjava.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunis huivi. Jotenkin virtaviivainen

    VastaaPoista
  7. Nna: Kiitos :) . Virtaviivainen on hauska sana huivia kuvaamaan!

    Eila: Väreistä on pitänyt tosi moni. Niissä on sellaista maanläheistä kauneutta.

    Täytyy myös sanoa, että olen aivan häkeltynyt huivin saamasta suosiosta Ravelryssa. Viime katsomalta huivia oli katsottu reilut kuutisensataa kertaa ja sydämiäkin oli annettu jo yli 140. Uskomatonta ja ihanaa :) .

    VastaaPoista
  8. Hienoa, että valmista alkaa syntyä! Erittäin laadukkaan näköisen huivin olet aikaiseksi saanutkin. Myös mallin valinta on erittäin onnistunut. Lanka tukee kauniisti luonnonläheistä aihetta.

    VastaaPoista
  9. Satakieli: Itsekin ihan ihmettelin, että näinkös nopeasti tämäkin valmistui. Ihan turhaan se siis oli virunut keskeneräisten joukossa :) . Kiitos laadukkaasta kommentista :) .

    VastaaPoista
  10. Pampuliina: Paljon kiitoksia :) .

    VastaaPoista
  11. Tämä mallineule on tosi kaunis! Täytynee jostain bongata tuota ohjetta, koska se sopisi seuraavaan projektiini kuin nenä päähän! :)

    VastaaPoista
  12. Siina*k: Mallineule on helppo ja looginen eli sen oppii ulkoa hetkessä ja voi vain kutoa :) . Kaavio löytyy ainakin tuosta Knitted Lace of Estonia-kirjasta ja muistaakseni myös Haapsalu Sall-teoksesta.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.