torstai 31. joulukuuta 2009

Vuoden viimeisenä päivänä

Vuoden viimeisenä päivänä on mukava tarkastella kulunutta vuotta. Mitä kaikkea sitä onkaan tullut kudottua?
  • 15 paria sukkia
  • 1 sniikkerit
  • 4 suorakaiteen muotoista huivia
  • 5 lapaset
  • yhteensä siis 25 valmistunutta työtä (kutomusta)

Sukat jatkavat edelleen neulesuosikkina enkä usko, että ensi vuosi muuttaa tilannetta. Monta ihkulankavyyhtiä on hyllyssä odottamassa ja kymmenittäin malleja kokeilematta. Lapasia valmistui tänä vuonna peräti viisi paria, viime vuonna vain kahdet. Peruslapasia vain mutta kauniita sellaisia.

Viime vuonna haaveilin kutovani kolmiohuivin virolaisesta villalangasta. Kolmiohuivia en ole vieläkään saanut puikoille mutta liukuvärjätystä villasta syntyi joululahjahuivi ystävälle. Ja jospa ensi vuonna tulisi tehtyä se kolmiohuivikin? Malleja, lankoja ja pitsi-Additkin löytyvät jo.

Lankavaraston kasvu on pysähtynyt ja lankaostoksiin on selvästi tullut enemmän harkintaa. Mikä tahansa uutuus ei enää herätä ostohaluja vaan kiinnitän huomiota langan laatuun ja tuntuun entistä enemmän. Yksiväriset tai semisolidit langat menevät myös kirkkaasti moniväristen ohi.

Mietin asettaisinko itselleni joitain tavoitteita ensi vuodelle. Ehkä enemmän rohkeutta kokeilla uutta? Se voisikin olla hyvä tavoite. Voisin myös kutoa enemmän itselleni, niin kiva kuin onkin antaa itse tehtyjä lahjoja. Ja iloa sekä rentoutta käsitöihin, sitä kaipaan myös. Perfektionistille kun on niin tärkeää, että töistä tulee täydellisiä.

Kaiken kaikkiaan kutominen on edelleen ihanaa, samoin blogin pitäminen. Kauniit kiitokset kaikille teille, jotka käytte lukemassa ja kommentoimassa. Pienikin viesti ilahduttaa aina. Onnellista vuotta 2010!

7 kommenttia:

  1. Oikein neulerikasta vuotta 2010!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on takanasi upea neulevuosi ja uskon, että tuleva vuosi tulee olemaan vieläkin mahtavampi. Ajattele miten paljon olet kehittynyt niistä päivistä, kun perustit tämän blogin? Käsialasi on jo nyt täydellistä ja nyt voit ainoastaan kehittyä monipuolisemmaksi. Sinä pystyt mihin vain, ystäväni! Olet mestari! Onnellista uutta vuotta! Toivottavasti se tarjoaa sinulle kaikkea parasta.

    VastaaPoista
  3. Onnellista uutta vuotta myös sinulle! :)

    VastaaPoista
  4. Onnekasta ja neulerikasta vuotta 2010 sinullekin! Ja kiitokset tästä vuodesta!

    VastaaPoista
  5. Vastavierailulla täällä ja täältähän löytyi paljon kauniita neuleita! Tulen uudestaankin! =)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.