sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Mukavuusrajat ylittävää arjen luksusta.

Olen sellainen ihminen, joka viihtyy aivan erinomaisesti mukaavuusrajojen turvallisemmalla puolella. Tuttua, leppoisaa, ennustettavaa, ei suurempaa mahdollisuutta epäonnistua. Aah, miten mukavaa. Samalla tiedän varsin hyvin, että niiden omien rajojen sisälle jääminen on suunnilleen pahinta mitä voin itselleni tehdä. Siksi yritänkin aina tarttua tilaisuuteen, kun mahdollisuus johonkin rajojen yli menemiseen tarjoutuu. Paino on sitten sanalla yritän.

Tällä kertaa tilaisuus ilmeni, kun lankakauppa Titityy ilmoitti toisen Arjen luksusta -lankaklubin käynnistymisestä. Olin mukana ensimmäisellä kierroksella ja tykkäsin saamistani langoista niin paljon, että päätin olla mukana myös seuraavalla kerralla. Ensimmäisessä klubissa valitsin yllätyslankani mahdollisimman turvallisesta värimaailmasta ja sain hempeää, puuterista ja vaaleaa. Nyt mentiin astetta räväkämmällä linjalla, sillä värivaihtoehdoksi valikoitui Haave kesästä eli moniväristä vihreää. Moniväristä!!!

Paketti saapui viikko sitten ja tällaista sieltä löytyi.

Untitled
Life in the Long Grass ja käsinvärjättyä sukkalankaa värissä Field.

Untitled
Walk Collection ja hypersuperpehmoista merinoa värissä Salina.

Titityyn väellä tuntuu olevan kuudes aisti lankojen suhteen. Kumpikin lankamerkki on sellainen, jota olen ihastellut nettikauppojen välityksellä ja pähkäillyt, tilatako vai ei. Mikä yllätys, kun ne sitten klubipaketista paljastuivat! Kirjavuuden vuoksi mennään kyllä sinne mukavuusrajojen toiselle puolelle, eli ei aavistustakaan, mitä näistä tulee tehtyä, mutta laadukkaita ja ihania langat kuitenkin ovat. Ensi kuussa tulee vielä toinen paketti, joten yllätykset ja vihreys jatkukoon.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olin aika ooh itsekin, kun nämä paljastuivat paketista :)

      Poista
  2. Hyvähän se on välillä rajojaan koetella ja rikkoakin. Ei tiedä mitä kivaa sieltä aidan toiselta puolelta löytyy. Ja tässä kun ei ole kyse mistään vakavasta niin hyvillä mielin voi kokeilla.
    Kauniita värejä noissa on ja laatu, laatu on erinomaista.

    VastaaPoista
  3. Vieraita minulle, mutta värit näyttää tosi hyviltä ja kuvien perusteella vaikuttavat todella laadukkailta.

    VastaaPoista
  4. No nam! Ihanat langat, tai ne näyttäisivät olevan ihanuuksia, kokemusta ei ole. Innolla odotan kuviasi, jotta millaisiksi pinnoksi nämä neuloutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näille pitää keksiä joku spesiaaliprojekti, jossa kirjavuus on vain hyvästä :)

      Poista
  5. Kauniita ovat, ymmärrän kyllä silti dilemmasi! Toivottavasti syntyy mukavia asioita!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.