keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Raitasukat nokkoslangasta

Syksyn mittaan blogeissa on näkynyt todella mielenkiintoisesta langasta kudottuja sukkia. Villan lisäksi langassa kun on peräti 30 % nokkoskuitua! Sen verran jännittävältä se kuulosti, että tein vartavasten ostosretken Oulunkylän Lankamaailmaan, koin huomattavaa valinnanvaikeutta kaikkien kauniiden värivaihtoehtojen kohdalla mutta sain kuin sainkin lopulta valittua langat raitasukkia varten.


Malli: Perussukka
Lanka: Onion Knit, Nettle Sock Yarn
Lankaa kului: 92 g
Puikot: 2,25

Raitasukat syntyivät vaihtelemalla mustaa ja teräksistä siniharmaata aina kuuden kerroksen välein. Mustaa lankaa kului näihin koon 39 sukkiin noin 59 g ja harmaata 33 g.

Pidän väriyhdistelmästä todella paljon ja ehdin jo pohtia miksen ole  käyttänyt mustaa lankaa useamminkin. No, sitten oli näitä harmaita, täysin valottomia päiviä ja muistin taas syyn. Mutta kannatti tihrustaa, on tuo niin tyylikäs yhdistelmä. Lempisukka-ainesta.

Entäs ne nokkoset sitten? Yhtään ei pistellyt tai poltellut vaan lanka oli yhtä aikaa pehmeää ja napakkaa. Mielenkiintoista seurata millaiseksi kulutuskestävyys osoittautuu.

22 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Muakin kiinnostaa tuo nokkoslanka, se on jotenkin kiehtovaa. Hyvä kuulla, että värimaailmakin on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit olivat tosi herkkuja! Vietin hetken jos toisenkin valintojen kanssa pähkäillessä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Raitasukat ovat parhaita. Edellisistä oli aikaa jo muutama vuosi, ajatella!

      Poista
  3. Mulla on resoria vaille valmiit nokkossukat. Lankaa on tosi miellyttävä neuloa, soljuu hyvin puikoilla. Värit ovat todellakin kauniita. Nyt on tullut paksumpikin lanka Onionilta.
    Kiitos vielä kerran Morrigan-huivi "vinkistä". Tara sain sen joululahjaksi ja tykkää siitä kovasti, ja tarinasta sen takana. Skype-yhteydellä näin hänet jouluaatona ja kyllä ilme oli muikea ja iloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kokemus, tykkäsin langasta kovasti. Ja onpa todella kiva kuulla, että saaja ilahtui kauniista huivistasi. Hauskaa, kun inspiroin :)

      Poista
  4. Tyylikkäät sukat! Mun mielestä nokkoslanka oli tosi mukavaa neulottavaa, sukat vaan ei ole vielä olleet kovin kovassa käytössä, joten kestävyys on itsellekin vielä mysteeri. Siinä on kyllä tosi kaunis värivalikoima myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi muuten olla juuri sinun blogisi, mistä huomasin nokkoslangan ensimmäiseksi ja vieläpä raitasukkien muodossa. Kiitos innoituksesta! :)

      Poista
  5. Kauniit sukat! Alkoi itseäkin nyt kiinnostaa tuo nokkoslanka. Ehkä odottelen vielä raporttia, miten se kestää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän muistaa raportoida, kunhan kokemusta karttuu :)

      Poista
  6. Tulipa nätit! Minäkin tykästyin nokkoslangan neuletuntumaan ja pehmeyteen.

    VastaaPoista
  7. Todella kauniit simppelit sukat. Minäkin tykkäsin neuloa nokkoslankaa!

    VastaaPoista
  8. Todella kauniit ja ihanat.
    Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle

    VastaaPoista
  9. Rauhallisen tyylikkäät sukat. :) Kerro sitten, miten lanka kestää ja käyttäytyy käytössä. :)

    VastaaPoista
  10. Neulonta jälkesi on niin kaunista. Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pingotus myös tasoittaa ne viimeiset kuprut ;) . Ihastuttavaa alkanutta vuotta myös sinulle.

      Poista
  11. Tulipa tyylikkäät nokkossukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja samalla tuli himo tehdä lisää raitoja. Katselin jo jämälankojani sillä silmällä :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.