sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikonlopun lankahankinnat

Tänä viikonloppuna Tampereella on kädentaitomessut, joka monelle neulojalle on Se Juttu. Onhan kyseessä Euroopan suurin ja Suomen johtava käsi- ja taideteollisuusalan messutapahtuma! Itse en Tampereelle päässyt mutta ikään kuin lohdutukseksi noudin perjantaina postista kerrassaan huikean lankapaketin. Seuraavaksi siis ihan puhdasta lankapo###a, kuten sanonta kuuluu.

Rachel Coopey on yksi sukkaidoleistani ja olen myös hankkinut hänen mallejaan kahden kirjan verran. Eikä nyt puututa siihen, olenko ehtinyt toteuttaa niistä yhtäkään... Vielä. Joka tapauksessa, kun huomasin, että  Coop Knitsin oma Socks Yeah! -sukkalanka on lanseerattu, niin pitihän sitä saada. Värien valitseminen oli haastava projekti, kuten aina, mutta päädyin oljenkeltaiseen (Sphene) ja pehmeän harmaaseen (Danburite). Ovat kyllä niin kauniit, pehmeät ja sileät että yeah, todellakin.

Sukkalankojen kaveriksi tilasin Sweet Georgia Yarnsin bfl-huivilangan (Summer Skin). Väri on luonnossa kirkkaan vihertävänturkoosi, kuin trooppinen meri. Ihan oli puhdas heräteostos mutta kyseessä oli viimeinen kappale ja sen sai sitten käytännössä puoleen hintaan. Kuka nyt sellaista kykenisi ohittamaan?

11 kommenttia:

  1. Kauniit langat oot hankkinut. Coop Knits oli tähän asti aivan tuntemat, kiitos kun taas löysin uutta kauttasi. Vaikuttaa mukavalta pienelta tuottajalta. Kauniita malleja niillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachel Coopeyn sukkamallit ovat tosiaan aivan mahtavia! Ja langat kanssa :)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä lankoja! Kyllä noi aika hyvin varmasti lohduttivat, uskon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tällä tavoin saalis oli todennäköisesti maltillisempi kun messuilla käydessä ;)

      Poista
  3. Vau on kyllä kivan näköisiä nuo Coopeyn langat! Oon myös ihastunut hänen malleihinsa, pitäs hankkia jotain kirjoja... (Piti tulla kurkkaamaan sun blögia, kun puolet mun tän päivän blogilivierailijoista on tullu sun blogin kautta ja olin ihmeissäni että mites sillai :D Näköjään oon tuolla sun lukulistalla, kiva! En muista joko seurasin sua bloglovinin kautta, pitääpi seurata jos en.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Titityy myy Coopeyn sukkakirjoja. Sieltä minä omanikin hankin. Kirjojen mukana saa koodin, jonka avulla sen saa myös ladattua sähköisesti. Huippua!

      Hauska juttu, että tätä kautta ohjautui liikennettä siihen suuntaan. Lisäilen aina ehtiessäni tuolle lukulistalleni tänne kommentoineita tai muuten vain mielenkiintoisia blogeja :)

      Poista
  4. Ihanat. Lankaa on aina ilo nähdä! Mutta tästä Coopeystä en ole kuullutkaan, pitää hetimiten tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen lankakuvien ystävä, mahtavaa!! Uudet langat ovat aina niin hykerryttävän ihania, että monesti pitää antaa niille paikka parrasvaloissa :D

      Poista
  5. On kyllä hävyttömiä kuvia, suorastaan K18-kamaa ;) Mie olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tampereen messuilla. Viis tuntia meni pyöriessä suu auki, en edes yhtään kuvaa muistanut ottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen nämä neuleblogit olivat niin mukavia. Nyt on vain kondomisukkia ja lankapornoa. Hävytöntä :D

      Poista
  6. Aivan mielettömän upean värinen tuo vihertävänturkoosi lanka. Todellakin tuo mieleen trooppisen meren. Vau.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.