sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vihreitä lehtikuvioita

Kevät on vihdoinkin tullut. Ruohikot vihertävät jo ja puihin ovat ilmestyneet söpöt pikkuiset lehdet. Eilen laitoin parvekkeen kesäkuntoon ja nautin siellä iltapäiväteen lintujen laulua kuunnellen ja kutoen muutaman kerroksen. Ja kevääseen juuri sopivasti sain valmiiksi uuden huivin. Vihreän, totta kai.


Malli: Haruni by Emily Ross
Lanka: Pirkanmaan Kotityö, Ohut Pirkkalanka
Lankaa kului: 188 g
Puikot: 4,0

Olen suunnitellut Harunin kutomista jo pitkään. Ohjekin oli tulostettuna. Lannistuin vain ohjenipun paksuudesta. Sillä jos ohjetta on sivukaupalla, tarkoittaa se mallin olevan vaikea. Siis tietenkin. Joten aina tämän kutominen jäi helpompina pitämieni mallien tieltä. Mutta sitten vihreät Pirkkalangat alkoivat jutella haluvansa vihdoinkin puikoille ja kertoivat haluavansa ehdottomasti tulla lehtipitsihuiviksi. Ihan nauratti, kun ohjeeseen sitten kunnolla perehtyessäni tajusin sen olevan helppo ja todella hyvin kirjoitettu. Kaksi selkeää kaaviota ja tukena sanalliset kerros kerrokselta etenevät ohjeet. Ei voi muuta kuin onnistua.


Lankaa oli kaksi vyyhtiä ja halusin käyttää ne mahdollisimman tarkasti. Kudoin huivista siksi reilusti ohjetta suuremman eli ennen B-kaaviota puikoilla oli 18 lehtikuvion kantaa per puoli. Reunapitsiä kutoessa jännitti hieman loppuuko lanka kesken mutta hyvin riitti, yli jäi kymmenisen grammaa. Tuloksena on täydellinen kietoutumishuivi, ei ylisuuri vaan juuri sellainen kuin haaveilinkin.


Kuvia ottaessani tuskailin värin kansa. Kamera halusi toistaa huivin lähes värittömänä, kaikista säätöyrityksistäni huolimatta. Näissä kuvissa väri on lähinnä oikeaa, maltillista hopeanvihreää.

Sanoinko jo, että huivi on uskomattoman kaunis ja ihana? Ja ihan parasta on se, että tämä jää minulle.

24 kommenttia:

  1. Malli on kaunis, samoin toteutus. Onnea uuden huivin haltijalle! :)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis huivi! Ihan täydellisen kaunis vihreä.

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi ja aivan upean väristä lankaa. Ihana, kuurainen vihreä.

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis! Taas tämä malli alkoi houkuttelemaan minua, saa nähdä, milloin pääsee minunkin puikoille.

    VastaaPoista
  5. Mahtavan kaunis Haruni! Jokohan minäkin uskaltautuisin ottamaan tuon Harunin puikoille... langatkin olisi valmiiksi varastoituna...

    VastaaPoista
  6. Upea Haruni. Tuo on totta, että ohjeen pituus saattaa pelottaa.Olen itse neulonut noita liki 10 ja aina tuo malli vaan kiehtoo.

    VastaaPoista
  7. Kaunis huivi ja ihana väri! Oman Harunin kun tein ihmettelin kanssa ohjeiden sivumäärää, mutta niissä oli muistaakseni aika paljon semmoista "liirumlaarumia", ja vielä englanniksi. Jonkin aikaa meni niiden olennaisten kohtien etsimiseen ohjeista :D

    VastaaPoista
  8. Oih, huivisi on upea! Haruni on kyllä huippu malli, ja vieläkin on mulla tekemättä. :D Mutta mullakin on ohje koneella valmiina, puikot ja langat katottuna. Ehkä mä innostun, kun käyn tarpeeksi usein kurkkimassa tätä sun kaunista toteutusta.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana huivi ja kesään sopiva väri :)

    VastaaPoista
  10. Pitko: Kiitos, tämä uuden huivin haltija on varsin onnellinen :) .

    Ellie: Kyllä, oikein kaunis vihreä, metsäinen ja rauhallinen.

    Zelda: Kiitos!

    Neulisti: Sinä sen sanoit, kuurainen vihreä kuvaa tätä väriä loistavasti!

    Altocumulus: Oi, kiitoksia!

    Distant Knitter: Kiitos paljon!

    Matleena: Anna houkutukselle vain periksi, tämä on oikeasti kiva malli :) .

    Sanna: Ota ihmeessä, kun langatkin kerran löytyvät.

    Inkeri: Se pituus minutkin lannisti ensialkuun. Mutta vau, siis 10 Harunia! Osaa niistä olenkin käynyt ihailemassa.

    Moona: Eli olisiko tässä jopa vähän liian hyvin kirjoitettu ohje? :D

    Katja Vilhunen: Käyn vastaamassa, kuulostaa mielenkiintoiselta aiheelta.

    Tiina: Ota ihmeessä puikoille, sinut tuntien se valmistuu ihan hetkessä :) .

    Sndra: Kiitos!

    Virpi: Olen alkanut valikoida lankoja, jotka sopisivat väreiltään kevääseen ja kesään. Tämä oli ehdottomasti yksi niistä.

    VastaaPoista
  11. Uskomattoman kaunis! Hienoa työtä!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana huivi ja kauniin vihreä vielä.

    VastaaPoista
  13. Iik, miten kaunis! Ja ihana ja herkkä. Värivalintakin on ihan nappiin.

    VastaaPoista
  14. Sormustimen Anni: On tämä aika hieno. Mutta älä katso yhtä keskusosan lehteä, siinä jouduin korjaamaan puuttuvaa langankiertoa jälkeenpäin ja vähän se sieltä näkyy... :D

    Tess: Oi, kiitos!

    Marjut: Kiitän!

    ArualMaria: Siis eihän lehtihuivia voi kutoa muusta kuin vihreästä langasta, eihän? :D

    VastaaPoista
  15. Ihana huivi ja tosi kaunis vihreä väri. Tykkään!
    -Ritva-

    VastaaPoista
  16. Pirkkalangan harmaanvihreä on mahdottoman kaunis väri, ja huivisi on siis tietenkin upea! Onnistumisen iloa :)

    VastaaPoista
  17. Ritva: Pirkkalanka on yksi suosikeistani juuri värien takia. Ne kaikki ovat upeita ja valikoimaa riittää.

    Emma: Sitä juuri :) . Ensimmäinen huivini muuten, joka on pitsiä ihan kokonaisuudessaan.

    Neili: Kiitos!

    VastaaPoista
  18. Ihanalta näyttää! Haruni on minunkin ToDo-listalla... Saa nähä milloin ehdin :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.