sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäinen kutomus

Tämä vuosi tuntuisi alkavan varsin hyvin. Ensimmäinen kutomus on valmis ja seuraava jo puikoilla. Langat inspiroivat ja ideoita riittää. Viime vuoden saldo sai salavihkaa tekemään päätöksen, että järjestän enemmän kutomisaikaa sillä, jännä kyllä, jos ei kudo, ei mikään myöskään valmistu.



Malli: Hitchhiker by Martina Behm
Lanka: Wollmeise, 100% Merino Superwash "WD Okzident"
Lankaa kului: 149 g
Puikot: 3,5

Hitchhiker on malli, johon en ihastunut ensinäkemältä. Se ei puhutellut yhtään. Törmäsin siihen kuitenkin aina uudestaan ja uudestaan Ravelryssä vieraillessani ja vähitellen aloin lämmetä sille. Malli on suunniteltu Wollmeisen langoille. Löytyy vaikka kuinka. Ja erityisesti monivärisille vyyhdeille. Niitäkin on enkä ole osannut käyttää mihinkään. Lopulta osasin yhdistää palat toisiinsa ja hoksasin, että tässäpä tuntuisi olevan malli, johon upottaa onnistuneesti ne hyllyssä käyttämättömänä nököttävät kirjavat Wollmeise-kaunokaiset. Joten ohje ostoon ja Okzident kerälle!



Malli on hyvin samanlainen kuin Martina Behmiltä aiemmin kutomani Magrathea mutta paljon helpompi. Huivi aloitetaan kärjestä ja edetään tehden toiseen reunaan lisäyksiä ja toiseen sakaramaista reunakuviota, ja kun lankaa on X määrä jäljellä, huivi päätellään. Tähän voi siis käyttää lankaa juuri sen verran kuin sitä on, mikä minusta on ihan loistava ominaisuus. Ja kun kudotaan koko ajan oikeaa, puikkojen voi vain antaa lentää.



Okzidentin turkoosi, tummansininen ja vaalea oliivinvihreä sekoittuvat huivissa kauniisti noin viiden sakaran verran ja sitten seuraavan kahden sakaran ajan ne muodostavat hienoja galaktisia kuvioita (siis lätäköityvät). Ja tämä toistuu läpi huivin. Viisi sakaraa hyvää, kaksi sakaraa lätäkköä. Valmiissa huivissa lopputulos näyttää kuitenkin onnistuneelta. Taidan tehdä tällä mallilla toisenkin huivin, ainakin mustan- ja ruskeankirjava Zenzi on jutellut kovasti, että tämä voisi olla se oikea malli hänellekin.

23 kommenttia:

  1. Pidän tästä kovasti:) Tuo malli todellakin vaikuttaisi juuri passelilta kirjaville langoille.

    VastaaPoista
  2. Mulle on käymässä tämän kohdalla juuri samoin ! Kauniin värinen on sinun huivisi. :-)

    VastaaPoista
  3. Voi mitä väri-iloittelua :D Mulla on myös WM:ää jolle en ole keksinyt käyttöä, ehkä mäkin teen tämän. Laitetaan muistiin.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvännäköinen ja -värinen huivi! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä! Tee se Zenzi, koska mullakin on sitä yksi vyyhti enkä kyllä ole vielä koskaan nähnyt sitä kudottuna missään, eikä itselleni ole koskaan tullut mieleen tehdä siitä mitään... käyn vaan taputtelemassa sitä välillä. Sehän on joku lehmä...

    VastaaPoista
  6. onpa ihana huivi, kauniit värit =)

    VastaaPoista
  7. Nämä värit on niin ihanat. Upea huivi!

    VastaaPoista
  8. Tiina: Ja vihdoinkin löytyi herkkulangalle oikea malli :) .

    Mammutti: Tässä on tosiaan väriyhdistelmä, jota en yleensä suosi mutta kummasti tykkään kuitenkin. Tuo turkoosi etenkin on kaunis.

    Zelda: Silmukkaluku vaihtelee sopivasti, joten työhön ei tule liikaa lätäkköä ja nekin vähät näyttävät hyvältä.

    Marika: Ai galaktisia kuvioita aina viiden sakaran jälkeen? Kiva nähdä millainen sinun huivistasi tulee :) .

    Kytsätär: Jee! :)

    Maritta: Harvinaisen värikästä minun tekemäkseni ;) . Malli on tosi kiva ja nopea, suosittelen.

    Heli: Kiitos!

    Mokkakissa: Luulen, että Zenzi pääsee huiviksi jossain vaiheessa. Ei siitä muutakaan osaa tehdä :) .

    Hepsi: Kiitos!

    Riikka: Selvästi sitä kaipaa jotain värikästä ja kaunista, kun on ollut niin pimeää pitkään :) .

    Neulisti: Väriterapiaa :) . Kutoessa oli kiehtovaa seurata miten värit sekoittuivat toisiinsa.

    VastaaPoista
  9. Hän on kaunis! Itellänikin on ollut vaikeuksia lämmetä Hitchhikerille tai ylipäätään muillekaan saman suunnittelijan huiveille. On ne kauniita, kun joku on tehnyt, kuitenkin.

    VastaaPoista
  10. Todella kaunis huivi!

    VastaaPoista
  11. Hillanen: Hän kiittää! :) Ehkä se on se epäsymmetrisyys, mikä näissä huiveissa ei ihan innosta? Itse koen sen vähän hankalaksi huivien käytön kohdalla mutta samalla näissä on kuitenkin jotain hauskaa...

    Johku: Kiitos!

    Marjut: Ne ovat kyllä kivat :) .

    Anonyymi: Kiitos!

    VastaaPoista
  12. Kaunis ja ihanat värit. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
  13. Paivis: Kiitoksia! Huivi oli oikein yhteistyökykyinen ja kuvauksellinen, joten kuvat onnistuivat hyvin :) .

    VastaaPoista
  14. Tämäpä onkin hyvän näköinen! Surku tulee kirjavia lankoja kun mikään ei tahdo näyttää niistä tehtynä hyvältä - mutta kiva kun tämä malli on sellainen!

    VastaaPoista
  15. Juuli: Tähän on hyvä upottaa niitä kauniita mutta ah niin hankalasti käytettäviä monivärisiä vyyhtejä. Päätän aina, että hankin vain yksiväristä tai semisolidia lankaa mutta välillä joitain kirjavia yhdistelmiä ei vain voi vastustaa :) .

    VastaaPoista
  16. Se on kyllä mukavaa, kun tietyille (kirjaville) langoille on suunniteltu ihan omia malleja, missä lanka pääsee juuri parhaiten oikeuksiinsa. Minä en olekaan tähän malliin aiemmin törmännyt, pirteältä näyttävät nuo värit.

    VastaaPoista
  17. Aarnilintu: Malli on huippuhelppo mutta samalla kivaa kudottavaa. Ja kaikki nuo värit tekivät hyvää, ah turkoosi :) .

    VastaaPoista
  18. Olis haastetta/tunnustusta tuolla mun blogissa...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.