lauantai 10. joulukuuta 2011

Ei se lankojen ostaminen vielä loppunut

Helsingin Vallilaan avattiin pari kuukautta sitten uusi lankakauppa. Odotin kiltisti mutta malttamattomana lankalakon päättymiseen saakka ja kävin vihdoinkin viikko sitten tutustumassa Villavyyhtiin. Tykästyin paikkaan heti. Lankavalikoima on herkullinen ja oli upeaa vain kävellä hyllyltä hyllylle ja löytää ihanuuksia toisensa jälkeen.



Ensimmäinen lanka, jota en voinut ohittaa oli Louhittaren Luolan Väinämöinen, sellainen juurevan oloinen villasekoitelanka, joka kuulema on parhaimmillan sukissa. Valitsin itselleni upean harmaan ja ystävä saa sukat kultaisen kellanruskeasta. Hämy ja Vilja ovat värien nimet.



Sitten ihan yllättäen Geilskin Tynd Uld alkoi jutella ja kovaa. Etenkin tämä hunajanruskea. Se kertoi haluavansa huiviksi ja myssyksi, ehkä lapasiksikin. Mainosti olevansa 100% villaa ja kuvaili miten suloisesti se lämmittäisi. Ja kun kääntelin kerää kädessäni, se oikein keikisteli valossa (voin vaikka vannoa!) ja oli niin kaunis että. Joten eihän minulle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ostaa kaikki kaupasta löytyneet viisi kerää. Tämän langan värikartta on oikeasti ihan uskomaton.

Ostin kokeilumielessä uudet sukkapuikotkin. Ainoat 2,25 millin sukkapuikkoni ovat KnitPron Nova Metal-laatuiset, ja nyttemmin jo melko pahasti tummuneet ja vääntyneet. Jollain on tiukka neulekäsiala... Olen kuullut paljon hyvää HiyaHiyan teräksisistä sukkapuikoista, joten halusin ehdottomasti kokeilla. Sellaiset siis, 2,25 milliset ja 15cm pituiset. Tuntuvat ainakin todella kevyiltä käteen ja odotan mielenkiinnolla millaista niillä on kutoa.

19 kommenttia:

  1. Aijai mitä herkkulankoja taas. Voin hyvin kuvitella että lanka keikisteli ja iski silmää, miulle on käynyt niin monta kertaa :D

    VastaaPoista
  2. Miten upeaa tuo Väinämöinen! Olen vain kuvissa tuota ihanuutta päässyt ihastelemaan. Tavoitteena on kyllä tuonne Villavyyhtiin vielä päästä ihan livenäkin käymään:) Minulla on ihan mahdottoman tiukka käsiala ja kuulisin kyllä mieluusti käyttökokemuksista Hiya Hiyan puikoista. Josko olisivat ratkaisu myös minulle vääntyneisiin puikkoihin.

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän upeita lankoja ja mitä sävyjä! Oma lakkoni on vasta aluillaan, joten toivottavasti tällaisia kiusauksia ei tule livenä vastaan.

    VastaaPoista
  4. Ihania lankalöytöjä! Kävin itsekin äsken Villavyyhdissä, mutta tällä ensimmäisellä visiitillä vain ihastelin lankoja, ja tyydyin nappiostoksiin.

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköisiä lankalöytöjä. Langat on kyllä niin tuollaisia. Sitten, jos keikistely ei riitä, niin ne alkavat räpytellä silmiään ja väpättämään alahuulta.. pakkohan niille on periksi antaa. :)

    VastaaPoista
  6. Emma: Olen koukussa herkkulankoihin. Jos jotain laatua ei löydy lankavarastostani, niin pakkohan sitä on hankkia. Etenkin, jos ne vielä ovat keikistelevää tyyppiä! :D

    Zelda: Kerron puikkokokemuksesta mutta siihen voi mennä hetki, eli todennäköisesti ehdit käydä Villavyyhdissä sitä ennen ja kertoa puikkojen käyttökokemuksista puolestaan minulle :) . Mutta onpa kiva kuulla, että joku toinenkin saa puikkonsa mutkalle.

    Homsantuu: Oman lankalakkoni aikana välttelin kaikkia livekauppoja. Lakko olisi muuten loppunut siihen! Vastustuskykyni ihkulangoille kun on todella heikko :) .

    Outi: Ne napitkin ovat aivan ihania! Herkkunappeja.

    Neulisti: Väpättämään alahuulta :D . Ei minullakaan olisi sydäntä pahoittaa pienten lankasten mieliä, joten pakkohan niiden olisi antaa hypätä ostoskoriin.

    VastaaPoista
  7. Tosi herkullisia lankoja.:) Mun on pitänyt käydä tuol katsomas lankoja, mutta en ole vielä kerinnyt.:D Voiski koittaa muistaa ens viikolla käydä.:)

    VastaaPoista
  8. Voi näitä sun hankintoja! Aivan ihania kaikki! Mun täytyy kohta matkia ja tilata aina samoja kun en ite ehdi tehdä yhtään tutkimustyötä lankojen suhteen tällä hetkellä :D

    VastaaPoista
  9. Oih, mahtavan värisiä Väinämöisiä. Näyttää ihanan rouheilta. Ja kuulostaa ihanalta tuo Villavyyhdin kauppa.

    VastaaPoista
  10. Sydäntä lämmittävät värit nuo Väinämöiset, on syytäkin herkutella!

    VastaaPoista
  11. Faline: On kyllä tutustumisen arvoinen paikka! Ihana kivijalkaliike ja tietenkin se valikoima... :)

    Maritta: Matki ihmeessä! Eikö sinun pitänytkin hankkia ihkulankaa järkilankojen kaveriksi, joten tässä olisi hyviä ehdokkaita :) .

    ArualMaria: Se on ihana :) . Väinämöiset ovat nyt lankahyllyssä ihailtavina ja vähän jo tekisi mieli laittaa toinen niistä puikoille. Mutta ensin joululahjat ja muutama muu edelle kiilaava kutomus...

    Pirle: Väinämöisen, ja Louhittaren muissakin lankalaaduissa, on hurjan kauniit värit. Todellisia herkkuja :) .

    VastaaPoista
  12. Tuo Väinämöinen on aivan ihana, suosittelen lämpimästi! Täällä on valmistunut samaisesta upeasta Hämystä isälle villasukat joulupakettiin. Blogissani on vähän pimeänpuoleinen kuva keskeneräisistä, mutta jos haluat, paremmalla kuvalla varustettua lopputulosta voi vilkaista Ravelrystä: http://www.ravelry.com/projects/SarppaA/fitz .

    VastaaPoista
  13. Marjut: Väreistä on helppo hullaantua tähän(kin) aikaan vuodesta. Harmaa Hämy ja hunajainen Geilsk kyllä hurmasivat välittömästi.

    Sara: Kurkkasin Ravelrystä ja kyllä on hienot sukat. Harmaa on sopivan eläväpintainen mutta ei kuitenkaan niin levoton, että malli jäisi sen alle. Kiva saada vahvistusta sille, että tein loisto-ostoksia :D .

    VastaaPoista
  14. Aah, mitä lankaihanuuksia. Käsityömessuilla juuri ja juuri pystyin vastustamaan kiusausta, mutta Villavyyhdin nettikauppa saatta käydä vielä ylivoimaiseksi.

    VastaaPoista
  15. Merruli: Se nettikauppa on lähes yhtä herkullinen kuin itse puoti. Ihailtavaa itsehillintää muuten pystyä vastustamaan messulankaa :) .

    VastaaPoista
  16. Onnittelut lankalakollesi! Kyllä palkinnoksi kelpaa herkutella. Olet löytänyt ihania uusia lankoja, tässä postauksessa ja alempanakin vilkkuneista sain paljon tietoa ja inspiraatiota itsellenikin.
    Ostin samaisesta paikasta Geilskin tweed.lankaa, se oli fantastinen kutomiselämys. Ja ne värit... aah.

    VastaaPoista
  17. Juuli: Lankalakon hyödyt ovat käytännössä jo nollautuneet uusien lankaostosten myötä mutta ei haittaa. Tärkeintä oli huomata, että pystyn tarvittaessa jättämään ne langat sinne hyllyyn :) . Loistavaa kuulla Geilskin olevan myös fantastista kudottavaa, etten ihan turhaan ihastunut.

    VastaaPoista
  18. Sydämessä pienessäkin
    asuu joulun taika.
    Pysähdy siis Sinäkin,
    nyt on juhlan aika.

    Tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.