sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kirjoja

Tilaamani uudet neulekirjat saapuivat tällä viikolla. Hain ne innoissani postista ja kiirehdin kotiin, jotta pääsisin tutustumaan niihin mahdollisimman nopeasti. Neulekirjojen tilaaminen ja saaminen on selvästikin aivan yhtä jännittävää kuin lankojen tilaaminen ja noutaminen, asia jonka olen todennut aiemminkin mutta toteanpahan taas uudestaan.

Socks from the Toe Up on nimensä mukaisesti sukkakirja, joka opastaa kutomaan sukkia kärjestä aloittaen. Tekniikka on monille neulojille varsin tuttu mutta minulle se on jäänyt vieraammaksi. Olen suorastaan karttanut kärjestä aloittamista ja siksi moni kaunis sukkapari onkin jäänyt tekemättä.
Kirjan alussa on onneksi selkeä tekniikkaosio, joka esittelee useita eri tapoja kärkialoitukseen. Samoin opastetaan erilaisissa kantapäissä ja luonnollisestikin annetaan eri vaihtoehtoja sukan päättämiseen. Ja totta kai kirjassa on ihania malleja itse sukkaa koristamaan, niiden vuoksi tämä kirja tulikin tilattua. Bonuksena vielä kirjan kaunis ja harmoninen ulkoasu ja kuvitus. Tykkään!

Magnificent Mittens & Socks on kirja kirjoneulelapasista ja -sukista. Mallit ovat hyvin koristeellisia ja kirjassa on kattava tekniikkaosio sekä selkeät mallipiirrokset. Kirja ei kuitenkaan hurmaa heti ensiselailulla, syynä ehkä mallilapasissa käytetyt "kiinnostavat" väriyhdistelmät ja useiden lapasten erikoiset, leveät rannekkeet. Kaikki nuo ovat kuitenkin asioita jotka ovat helposti muutettavissa.

Luulen kirjan aukeavan paremmin, kun lapasia ryhtyy sen ohjeilla kutomaan, ja sen myötä paljastuvan siksi aarteeksi, jonka uskon sen olevan. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sisäinen kirjoneuleistini heräisi tämän avulla.

9 kommenttia:

  1. Tuo Socks from the toe up on kyllä tosi ihana kirja! Ja tuo kirjoneulekirja näyttää tosi kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  2. Socks from the Toe Up kiinnostaisi minuakin. Kerran olen kokeillut ja alku onnistui ilman ongelmia mutta se kantapää mietityttää. Sukat makaavat siis keskeneräisten kasassa...

    VastaaPoista
  3. Mullakin on tuo kirja, ja kyllä se on ollut hintansa väärti. Hyvä ostos!

    VastaaPoista
  4. Miekin oon katellut tuota sukkakirjaa, ja taidankin sen tilata seuraavaksi! Herkullisia wollmeiseja alempana, namnam...

    VastaaPoista
  5. Ellie: Totta, sukkakirja ihastuttaa ihan jo pelkällä kauniilla ulkoasullaan. Lapaskirjan puolestaan ostin herättelemään uinuvia taitojani kirjoneuleessa. Heräisivätköhän ne ensi syksynä?

    Maritta: Olen kokeillut kärkialoitusta kahdesti sniikkereissä ja hyvin sujui, niihin kun ei tarvinnut tehdä oikeaa kantapäätä lainkaan. Kirjan pätevän oloisilla ohjeilla onnistuu varmasti ihan oikea sukkakin :) .

    Taija: Mukava kuulla kokemuksista kirjan parissa!

    Eila: Olen tyytyväinen itsekin. Mukava lisä kirjastooni.

    Emma: Vaikka en itse ole vielä yhtään ohjetta testannut niin suosittelen silti. Ihan jo kuvien takiakin :) . Ja kyllä, Wollmeiset ovat todellista herkkua.

    VastaaPoista
  6. Olen kyllä tehnyt kärjestä aloitettuja sukkia, mutta varren päättely joustavasti on tuottanut ongelmia. Aina niistä on tullut liian kittanat. Jos kirja antaa ohjeita päättelyyn, voisin minäkin sen hankkia.
    Lacy Baktus tuossa alempana viehätti. Itsellänikin on pyörinyt samaa lankaa muka sukkia varten, mutta nyt se taitaakin muuntua huiviksi. Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  7. Mullakin on toi Magnificent Mittens & Socks kirja ja itse taas tykkäsin kovasti niiden mallilapasten yllättävistä väriyhdistelmistä. Mutta niinkuin sanoit värejä on helppo muuttaa mieleisekseen.

    VastaaPoista
  8. Juuli: Kirjassa on tosiaan useampi ohje päättelyä varten. Sitä en osaa sanoa miten paljon ne loppujen lopuksi eroavat toisistaan ja löytyykö niiden joukosta joku loistava tapa, vai tuleeko sukan suusta silti kittana.

    Helmi: Nämä ovat niin makuasioita :) . Mutta onneksi ratkaisu on helppoakin helpompi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.