keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Pehmeää suklaata ja vaarin kalsarit

Siskoni mies on ihan huippu. Ensinnäkin kadehdittavan taitava sosiaalisesti, siis sellainen, jonka seurassa kaikki viihtyvät, ja joka myös pitää huolen siitä, että kaikilla on mukavaa. Toiseksi, hän arvostaa käsinkudottuja villasukkia. Ja kolmanneksi, hänen kengännumeronsa on varsin kohtuullinen 41-42. Joten kun sain häneltä jokin aika sitten kuvaviestin, jossa hän murheellisesti esitteli jaloissaan olevia maailman virttyneimpiä villasukkia, totesin että asialle olisi syytä tehdä jotain.

Soft Chocolate Socks

Malli: Perussukka
Lanka: Drops, Fabel
Lankaa kului: 100 g
Puikot: 2,25

Sopivia sukkalankoja valitessa jouduin toteamaan, että stashissani on loppujen lopuksi melko vähän miesväristä lankaa. Päädyin kuitenkin lopulta ruskeankirjavaan Fabel Printiin, joka näytti kerällä oikein kivalta, ja sen kaveriksi valitsin yksivärisen ruskean Fabelin. Kummasti vain työn edetessä sukkien väritys alkoi tuoda mieleen vaarin kalsarit, ja kun itsekuvioituvan Fabelin nimeksi oli vielä laitettu Soft Chocolate, tuo mielikuva vain vahvistui entisestään. Hysteerisen hauskaa.

Soft Chocolate Socks

Aviomieheni kuitenkin vakuutti, että sukista tulee oikein hyvät, ja nyt kun näitä valmiina katsoo niin kyllä, ihan pätevän näköinen kokonaisuus. Kokonsa puolesta nämä olivat liian suuret sukkablokkeihin mutta höyrytin ne nurjalta puolelta kevyesti muotoonsa. Ja perinteinen kuvaustapakin onnistui, kun sukat napsautti pyykkipojilla kiinni naulakon koukkuihin ;) .

Soft Chocolate Socks

Päätin, että koska jouluhan on ihan kohta, kääräisen sukat pakettiin ja lahjon sukkien saajan sitten aikanaan. Kyllä hän siihen saakka vanhoilla sukillaan pärjää. Pärjäähän?

10 kommenttia:

  1. Ihan pätevät miessukat ja kävis varmaan monelle naisellekin :)

    VastaaPoista
  2. Juuri sopivat miehelle. Luulin vaarinkalsareiden ensin tarkoittavan noita kuvan collegehousujen lahkeita :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan jalkansa kuvaukselle lahjoittaneen mieheni kotihousuja tosiaan kuvata vaarinkalsareiksi, mutta Fabel vie tällä kertaa kyllä voiton. Ihan Black Horse-kuviontia :D

      Poista
  3. Vaarin kalsarit :D Luulisi monen vaarin olevan ikionnellinen tuollaisista suklaisista kalsareista. Minusta ihanat sukat, loistava joululahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kelpaavat siskon miehelle, eikä tule liikaa kalsari-assosiaatioita :) .

      Poista
  4. Miulle tuli jostain syystä tuosta värityksestä enemmän mieleen suklaakakku kuin kalsarit :D Lienee suklaakiintiössä täytettävää...

    VastaaPoista
  5. Vai väärin kalsarit, repesin :-D :-D Minusta nämä on just hienot. Joulu on niin lähellä, että kyllä hän voi sinne asti oottaa. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.