lauantai 17. tammikuuta 2015

Raitaa ja siksakkia

Aloitin joulun lomapäivinä huivin. Sen kutomiseen tarvittiin pari nättiä lankakerää, isot puikot ja viihdyttäviä leffoja ja sarjoja televisiosta. Oi että, miten nautin. Huivi valmistuikin käytännössä jo pari viikkoa sitten mutta odotteli jonkin aikaa viimeistelyä. Tänään päättelin langat, höyrytin huivin auki ja hyödynsin kaiken mahdollisen päivänvalon kuvia varten.

MalliZickZack Scarf  by Christy Kamm
Lanka: Noro, Silk Garden Sock
Lankaa kului: 183 g
Puikot: 5,0

Kaksi kerää Noroa olivat odotelleet jonkin aikaa sopivaa projektia. Tiesin kyllä haluavani niistä jotain raidallista mutta se oikea malli odotutti itseään. Tähän huivimalliin ihastuin sitten heti. Koska Noroni olivat paksumpia kuin ohjeen lankasuositus, vähensin silmukkaluvun kuuteenkymmeneen ja valikoin myös paksummat puikot, ja niin pääsin raidoittamaan.


Värejä en sovitellut yhteen millään lailla. Aloitin vain kerien alusta ja annoin mennä. Paikoitellen värit muodostivat varsin mielenkiintoisia yhdistelmiä mutta lopputuloksesta tuli silti kaunis. Jotain taikaa Noron väreissä täytyy olla, sillä ne sopivat aina loppujen lopuksi toistensa kanssa yhteen.

Huivi jää todennäköisesti omaan käyttöön. Eihän tällaista väripläjäystä pysty vastustamaan!

30 kommenttia:

  1. Norot saavat aina sydämeni väpättämään! Upea huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norot eivät ole niitä helpoimpia lankoja mutta silti niiden houkutusta on vaikea vastustaa.

      Poista
  2. Nättiä on! Joku noissa Noroissa tosiaan on.

    VastaaPoista
  3. Hirmuisen kaunis! Tahtoo tännekin, ehdottomasti. Kiitos ohjevinkistä, meni heti jemmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella! Ohje on superhelppo ja kiva kudottava. Tekisi mieli tehdä heti toinenkin.

      Poista
  4. Todella kaunis huivi! Jännästi näissä Noroissa menee semmoisetkin väriyhdistelmät, joita ei muuten ikinä uskaltaisi laittaa vierekkäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamia kertoja itsekin katsoin, että jaa, nyt toiselta kerältä on tulossa epämääräistä mudanruskeaa ja toiselta harmaanvihreää. Jotenkin sekin sitten näytti hyvältä. Hämmästyttävää :D

      Poista
  5. Ooh! Heti tekis melkeinpä mieli kaivaa pari Noroa esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiva ihmeessä! Kaksi kerää riittää hyvin ja langat varmasti ilahtuisivat päästessään puikoille :)

      Poista
    2. No, nyt se on aloitettu, vaikka ihan muuta piti tehdä :D

      Poista
    3. Odotan sinun versiotasi jo kovasti! Ja tämähän nyt on tällainen nopea välipala, kyllä ne muut työt odottavat ;)

      Poista
  6. Vautsi, todella upea huivi! Mielettömät värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän olisi voinut nimetä värisilmänkehittämishuiviksi ;)

      Poista
  7. Kaunis! Jotenkin nuo värit vaan käy yhteen =)

    VastaaPoista
  8. Ai, mikä herkku! :D Mahtavan hieno väriyhdistelmä tulee tuossa kuviossa niin hyvin esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksakki suorastaan villiinnyttää nämä muutenkin railakkaat värikombot :D

      Poista
  9. Voi mikä ihanuus! Heti piti mennä kurkkimaan ohjetta, että josko itsekin jotain keriä saisi puikoille :) Ihania nämä raidat kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, laita vain! Tähän sopivat todennäköisesti kaikki kivat liukuvärjätyt/raitalangat.

      Poista
  10. Mä tykkään jotenkin ihan kauheasti tuosta, että ei sen kummemmin värisommittele vaan antaa mennä vaan ja katsoo, mikä on lopputulos. Sillä saattaa saada yllättävämpiä ja hauskempia tuloksia (ainakin jos on minä - tuppaan ottamaan turhan varman päälle värisommittelussa.)

    Tosi hieno siitä kyllä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä minäkin olen tosi tarkka väreistä ja symmetriasta, oikein varman päälle. Tässä huivissa kaikki sellainen vain tuntui turhalta ja oli rentouttavaa antaa värien vain elää omaa elämäänsä yhdessä mallin kanssa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.