keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Pieni vuosikatsaus

Tänään on vuoden viimeinen päivä ja kuten tavaksi on muodostunut, myös aika tehdä yhteenveto kuluneesta neulevuodesta. Tänä vuonna katsaus vain jää todella vaatimattomaksi, sillä valmistuneet työt voi laskea yhden käden sormilla. Kirjaimellisesti. Mutta katsotaan nyt kuitenkin, mitä vuonna 2014 tuli kudottua.


Lankaa näihin viiteen kutomuksen kului 495 g / 2733 m. Kehittymisen kohde puolestaan oli huivien kutominen ohuesta pitsilangasta. Ihan olen itsestäni ylpeä, hyvä minä.

Kutomisen sijaan keskityin tänä vuonna uuteen elämänvaiheeseen sopeutumisen (johon siis kuului valmistuminen, työhaku ja työpaikan myötä asuminen arkipäivisin ihan toisella paikkakunnalla) lisäksi myös kehittämään lankavarastoni kokoa! Tuli ostettua ja tilattua lankaa vähän sieltä ja täältä, sorruttua houkutuksiin ja hankittua kaikenlaisia ihanuuksia. Nyt sitten lankalaatikoiden kannet kupruilevat ja hädin tuskin pysyvät enää kiinni, samoin lankahylly on aivan täyteen ahdettu. Läheskään kaikkea en ole täällä kehdannut esitellä mutta yksi hankinta on kuitenkin ihan pakko näyttää.

Ystävän kautta tarjoutui mahdollisuus ostaa lankaa, jota hänen ystävänsä oli kehräyttänyt omien lampaittensa (joilla jokaisella on omat nimet) villasta. Kaksi muhkeaa vyyhtiä 100% Kainuunharmasta, oi onnea! Kaikista niistä luksuslangoista, joita olen tänä vuonna ostellut, nämä taitavat olla ne kaikkein ihanimmat. Pehmeää, muhkeaa ja konstailemattoman aitoa. Oikeaa rakkauslankaa, jota käytetään vain tarkoin valittuihin projekteihin.

Entä sitten suunnitelmia ensi vuodelle? Ainakin haluan kutoa, entistä rennommalla otteella. Helpponeuleita, paksua lankaa, jykeviä puikkoja, ihan sama, kunhan vain saan jotain valmista. Yksi huivi onkin jo lähes tehtynä, viimeiset kerrokset ja viimeistely vain puuttuvat, joten neulevuoden ainakin pitäisi alkaa hyvin. Millaisia suunnitelmia tai toiveita teillä muilla on? Olivat ne sitten suuria tai pieniä (tai keskikokoisia), haluan toivottaa jokaiselle onnellista ja kaunista vuotta 2015. Nähdään silloin!

13 kommenttia:

  1. Toiveina uudelle vuodelle on tehdä enemmän neuletöitä kuin tänä vuonna (>7), eli ei sen suurempia suunnitelmia.
    Neulerikasta uutta vuotta siulle~! :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköstä lankaa! Hyvää tätä neulevuotta!!!

    VastaaPoista
  3. Enkulin käsityöt: Samoin myös sinulle!

    Ricchan: Meillä on sitten aika samat suunnitelmat :) . Mukavia hetkiä sen toteuttamisessa!

    Berenike: Kiitos, sinulle myös :)

    Elina: Kiitos, samaa toivotan sinulle!

    VastaaPoista
  4. Iso Gnu: Kiitos, ihanaa vuotta myös sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Toiveena olisi saada lankavarastoa pienemmäksi, taitaa kylläkin olla turha toive...uusia lankoja kun ei voi vastustaa.

    VastaaPoista
  6. Siskohanne: Allekirjoitan tuon kyllä täysin. Lankashoppailu on niin mukavaa ja uusien lankojen houkuttelevuutta on vaikea vastustaa. Onneksi lanka säilyy, vaikka sitä olisikin ehtinyt kertyä jonkin verran :)

    VastaaPoista
  7. Viime vuonna valmistuneet neuleesi ovat kyllä niin kovin kauniita. :)

    Helpponeule on muuten hauska termi - ja hyvä vastapaino niille hitaille ja haastaville.

    Omissa toiveissa on mahdollisimman täydellinen käyttöpipo nyt alkuvuodesta. Ei kuulosta kovin vaikealta, eihän, mutta käytännössä on osoittautunut sellaiseksi. ;)

    VastaaPoista
  8. Pitko: Kiitos :) . Tuo kommentti tuntui tosi kivalta, ottaen huomioon vaatimattoman neuletahtini. Onnistuneita pipohaaveita sinulle!

    VastaaPoista
  9. Laatu korvaa määrän, selvästikin! Aivan upeita töitä, kun innostuin selailemaan taaksepäin oikein urakalla. Varsinkin se punainen pitsihuivi, menetin sydämeni sille saman tien.. Minullakin on ohuita pitsihuivilankoja varastossa, mutta ensimmäistäkään en ole vielä saanut puikoilta valmiina pudotettua. Siinä siis vaikka haastetta tälle - tai jollekin muulle tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  10. Aarnilintu: Olen nyt kyllä vallan otettu tästä kommentista. Ja kiva kuulla, että löytyi mielenkiintoista selattavaa. Innostusta myös sinulle pitsilankakokeiluiden pariin!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.