sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Uutta innostusta

Blogi on ollut hetken aikaa hiljainen mutta sille on ollut erinomaisen hyvä syy. Vuodenvaihteessa tapahtuneen maisteroitumisen seurauksena alkoi työnhaku ja sen kanssa kävi niin onnellisesti, että sain upean, haastavan, monipuolisen ja mahtavan työpaikan omalta alaltani. Työpaikka vain sijaitsee sen verran kaukana kotoa, että päädyttiin järjestelyyn, jossa minä asun arkipäivät uudella työpaikkakunnalla ja matkustan viikonlopuiksi takaisin kotikaupunkiin armaan aviomiehen luo. Varsinainen elämänmuutos!

Nyt töitä ja uutta elämää on kuukausi takana, ja arki alkaa taas vähitellen normalisoitua. Työ on haastavaa mutta siihen on sen verran jo löytynyt rutiinia, että pystyn jo nauttimaan, keskittymään siihen miten sitä teen. Ihan paras työ. Ihan etuoikeutettu olo. Työkoti näyttää ja tuntuu kodilta, ja mikä parasta, toteutin haaveeni ja hankin sinne keinutuolin. Perinteistä en raaskinut ostaa mutta onneksi on Ikea. Tuolissa on mukava istua ja keinutella leppoisasti, kelpaa kyllä. Samoin työkaupunki alkaa pikkuhiljaa käydä tutuksi. Kovin on rauhallista ja väljää, ihan toista kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Parasta on meren läheisyys, ihmisten ystävällisyys ja se, että siinä ihanimmassakin kahvilassa on aina tilaa.

Luulisi muuten, että kun arki-illat ovat vapaat, niin en muuta tekisikään, kuin kutoisi. Juu, ei ole mennyt yhtään niin. En ole kutonut oikeastaan silmukkaakaan sitten helmikuun. Ehdin jo miettiä, että onko minussa mennyt jokin rikki ja epäkuntoon mutta tuskinpa, on ollut vain kaikkea muuta ihan tarpeeksi. Nyt tuntuisi, että langat alkavat vähitellen taas jutella ja Ravelryn selailu on myös palauttanut innostusta, tyyliin haluan kutoa tuon, tuon ja tuon! Kutomuksia tullaan siis takuulla näkemään jatkossakin mutta mahdollisesti entistäkin verkkaisemmassa tahdissa.

New Yarn

12 kommenttia:

  1. Onnea kovasti mieleisen työpaikan löytymisestä! Upeaa myös miten innolla ja avoimuudella suhtaudut uusiin ja kenties hieman pelottaviinkin muutoksiin.

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno uutinen! Työpaikan löytyminen juuri omalta alalta ei nykyisin ole mitenkään helppoa...
    Ja rohkeaa on asua viikot toisaalla, ihan yksin.

    Eli yksinkertaisesti onnittelut ja hatun nosto! :-)

    VastaaPoista
  3. Onnea työpaikan johdosta! Näitä ehtii-ei ehdi -kausia tulee ja menee, jaksamme odottaa neulomuksiasi.

    VastaaPoista
  4. Onnea työpaikasta, kuulostaa mahtavalta! :) Ja elämänmuutos on varmasti iso, mutta hyvin kuulostat kuitenkin sopeutuneen. :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa hienolta tuo "uusi elämäsi", onnea :) Ja onneksi myös langat ovat alkaneet houkutella, tuo Noro-kerä on varsin hehkeä!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut uudesta työpaikasta! Ja aurinkoista kevättä sinne kakkoskotiin! Kyllä ne puikot ja langat taas juttelevat :D

    VastaaPoista
  7. Zelda: Into ja avoimuus ovat tulleet ajan kanssa. Ensimmäisenä päivänä pohdin lähinnä sitä, mitä ihmettä tuli oikein tehtyä ja voisiko tämän vielä perua :D

    Krisse: Enpä ollutkaan aiemmin ajatellut tätä rohkeana valintana. Kiitos!

    Outi: Jaksatteko varmasti? Ihanaa, jos näin on :)

    Annika: Yllättävän hyvin loppujen lopuksi solahdin kaikkeen tähän uuteen. Mahtava työ auttaa asiassa paljon :)

    Emma: Se on hehkeä mutta valitettavasti mykkä. Ja sen kaveri on ihan samanlainen! Yhtään eivät kerro miksi haluaisivat muuntautua. Ehkä niillä on eroahdistus?

    Marjut: Kiitos, olen niin tyytyväinen kun voin sanoa olevani omassa ammatissani ja yliopisto on muisto vain (vaikka kivaahan sielläkin oli).

    Enkuli: Kiitos!

    Maritta: Toivotaan, että vapautuvat ujoudestaan. Uusi keinutuolini on kuin luotu kutomiseen. Vähän on jo kärsimätön olo :)

    VastaaPoista
  8. Onnea työpaikasta :) Kyllä se sitten neuleinnostuskin palailee entiselleen ko on saanut jotenki asetuttua arkeen :) Ihanaa lankaa...

    VastaaPoista
  9. Onnittelut uudesta työpaikasta!

    VastaaPoista
  10. Berenike: Alkaa palailla jo, hiphei! Auttoi, kun otti Wollmeisea puikoille :)

    Elina: Kiitos!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.