keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kastepisaroita

Lankalakon lisäksi tein vuoden alussa päätöksen palata jälleen yhden työn politiikkaan. Kesken saisi siis olla ainoastaan yksi työ kerrallaan. Minusta ajatus oli aivan erinomainen. Ei enää pohtimista mitä kutoisi tai jahkailua sen välillä tarttuisiko johonkin keskeneräisistä töistä vai aloittaisiko kenties uutta. No joo... Aika lailla ajatukseksi se jäikin, sillä tämä päätös kariutui heti vuoden ensimmäisinä päivinä. Iski nimittäin startiitti! Tiedättehän, täydellisiä malleja ja niihin juuri oikeita lankoja, joista jokainen on saatava puikoille ihan heti. Nyt on kesken yhdet sukat ja kaksi suurta huivia, pari juttua jo ehdin purkaakin. Jotain on siitä huolimatta valmistunutkin.

Malli: Dew Drops Shawl by Bex Hopkins
Lanka: Debbie Bliss, Rialto Lace "Sea Green"
Lankaa kului: 73 g
Puikot: 3,5

Ensimmäinen pitsivahvuisesta langasta kutomani huivi! Olen tästä aika ylpeä.

Malli oli kaavioineen selkeä ja perussilmukoista koostuva mutta koin huivin harvinaisen työlääksi tehdä. Kastepisaroita muodostavassa pitsiosiossa virheitä meinasi syntyä jatkuvasti ja kun yhden kaavion kutominen vei aikaa viisi tuntia, viimeisten toistojen kohdalla koko malli herätti lähinnä turhautumista. Sinnillä kudoin kuitenkin valmiiksi ja kaunishan tämä on, ei voi muuta sanoa.

Langastakin pidin paljon. Rialto Lace on 100% merinovillaa, pehmeää ja helppo käsitellä. Värikin on juuri sellaista täydellistä merenvihreää, jota olin etsinyt ikuisuuden.

Phuuh. Helpottunut huokaus. Onneksi tämä projekti on nyt valmis ja voin palata paksumpien lankojen ja helpommin edistyvien huivien pariin. Startiitti jatkukoon!

31 kommenttia:

  1. Oi, kaunis huivi! Mulla on tämä malli ollut jonossa jo jonkin aikaa, lankakin valittuna. Pitäisköhän vihdoin tehdä... :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis se on! Tekisin itsekin, jos en olisi todennut, että olen huono pitsihuivinpitäjä. Mutta onneksi voi ihailla muiden tekemisiä ja kauniita kuvia. (Ja tuo lanka - se todella on ihan täydellisen väristä.)

    Mä oon ottanut taktiikaksi, että kaksi projektia saa olla meneillä, yksi pääprojekti ja yksi sivuprojekti. Sivuprojektia määrittää lähinnä se, että sitä pitää voida tehdä ns. automaatilla vaikkapa lapsen ollessa hereillä.

    VastaaPoista
  3. Oi, onpa se kaunis! Minulla on yleensä vain yksi työ kerrallaan kesken. Tosin nyt on suuritöinen peittoprojekti päällä ja sen ohi aina kiilaa muita sovittuja juttuja.

    VastaaPoista
  4. Wau, onpa kaunis ja herkkä huivi!

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista:) Malli ja väri toimii hienosti yhdessä!
    Ja tuo väri on mullakin koko ajan hakusessa...ostin jo neuletakin ja tarjottimen ja...ihana väri:)

    VastaaPoista
  6. Tää huivi on uskomattoman kaunis! Täydellinen! Värikin on justiinsa eikä melkeen. Pakko apinoida. Tosin, täytynee tyytyä lankalipaston värivalikoimaan.

    VastaaPoista
  7. Upea huivi!
    Muistinpahan tuosta, että minulla on jossain keskeneräisten kätköissä piilossa tuo sama huivi... hupsis. Pitäisi varmaan kaivaa tekele esiin ja tehdä loppuun. Muistaakseni se ei edes ole kovin paljon kesken, mutta jotenkin tuon pitsikuvion neulominen alkoi aikoinaan tökkiä...

    VastaaPoista
  8. Hyvänen aika, miten hieno! Aivan ihana värikin! :) Pitsihuivit saattavat toisinaan pahentaa starttiittia: kun kuvio tökkii, alkavat muut työt kiinnostaa... ;)

    VastaaPoista
  9. Upean väristä lankaa ja kaunis huivi!

    VastaaPoista
  10. Kylläpä onkin kaunis ja ihana väri.

    VastaaPoista
  11. Ihana huivi! Ja tuo merenvihreä värikin on täydellinen.

    VastaaPoista
  12. Upea huivi! Näin talvella tuosta väristä tulee mieleen jää ja pakkanen :)

    VastaaPoista
  13. Kauniin värinen ja ilmankevyen näköinen huivi. Sopii niin hyvin talven kuurankukkien keskelle. :)

    VastaaPoista
  14. Kaunis. Malli, väri ja lopputulos. Hyvä, että sinnittelit loppuun asti.

    VastaaPoista
  15. Ihanan kevyen näköinen huivi. Täällä kans yhden työn politiikkaa. Aika hyvin olen päätöksessä pysynyt, kun kesken on vain Minttumaari-huivi (jonka kakkoskaavion kanssa taistelen, ei millään toistokerrat mene yksiin ohjeen kanssa vaikka olen sen mielestäni oikein ymmärtänyt) ja yksi sukka. Tai no, periaatteessahan sukkaPARI on kesken, koska yhden sukan sain jo valmiiksi.

    VastaaPoista
  16. Oi voi miten ohut ja herkkä! Todella kaunis väri ja malli! Onnittelut onnistuneesta uurastuksesta!

    VastaaPoista
  17. Huivi on todella kaunis. Minulla on mennyt tämä malli ohi. Kiitos vinkistä, saatanpas itsekin tämmöisen kaunokaisen joskus neulaista.

    VastaaPoista
  18. Aivan ihana!! Ja väri vallan huikea :-)

    VastaaPoista
  19. Ooooooh! Voiko tähän nyt enää muuta sanoa? Onneksi jaksoit pakertaa tämän loppuun, on se niin mahdottoman kaunis!

    VastaaPoista
  20. Ryyni: Tee ihmeessä, jos langatkin jo löytyvät. Huivi on kaunis ja tekemisen arvoinen.

    Liina: Jako pää- ja sivuprojektiin kuulostaa toimivalta! Silloin voisi fiiliksen mukaan näprätä jotain vaativampaa tai antaa vain mennä helpponeuleen parissa. Kätevää.

    Marjut: Eli pää- ja sivuprojektit löytyvät sinultakin :) .

    Elina: Pitsilanka antaa huiville tosiaankin sitä keveyttä ja herkkyyttä.

    Lammas: Kiitos! Kannatti olla sinnikäs :) .

    Niinu: Hankkimasi tarjotin on ihan täydellisen värinen. Kävin kurkkaamassa :) .

    Neulisti: Odotan jo sinun versiotasi :) .

    Lankakeiju: Kiitos!

    Hillanen: Ihanaa, kiitoksia!

    Sanna: Sinulla siis myös. Ne kerrokset, joissa kudottiin kaksi nurin yhteen, kolme nurin yhteen, kaksi nurin yhteen jne. veivät aikaa ihan loputtomasti. Kannustan ja tsemppaan kutomaan huivin kuitenkin valmiiksi!

    Pitko: Ihan totta. Tämän vastapainoksi oli ihan pakko aloittaa huivi, joka on ihan perusperus (mutta silti kaunis).

    Kaisa: Kiitos!

    Kytsätär: Kiitoksia!

    Moona: Väri oli todellinen löytö. Tehty Helsingin Stockmannilta muuten.

    Emma: Niinpä, sellaiset jäätyneet vesipisarat.

    Tanja: Olen ylpeä itsestäni, että rohkaistuin käyttämään 3,5 puikkoja, vaikka lanka oli ohuen ohutta.

    Varis: Kyllä tosiaan kannatti. Nyt voi sitten ansaitusti keskittyä johonkin helpompaan.

    Riikka: Ehkä minäkin tämän startiitin laannuttua palaan tuohon. Kudon vaikka yhden aloitetetun projektin kerrallaan loppuun. Grr, se on turhauttavaa, jos silmukkamäärät eivät täsmää. Tsemppiä!

    Maritta: Niin sitä kehittyy :) . Aikoinaan aloitin huivien kutomisen 3,5 millin puikoilla fingering-vahvuisesta langasta ja se tuntui tosi ohuelta. Nyt sama onnistuu jo pitsilangalla.

    Paula: Kiitos paljon!

    Johku: Suosittelen! Vaikka koin mallin työlääksi, ohje on selkeä ja hyvin kirjoitettu.

    Ingi: Oi, kiitoksia!

    Maikki: Kiitos! Hauskaa miten väri on monen mieleen :) .

    Tiina: Niinpä! Parempi kutomus valmiina kuin rutussa kaapin perällä, vai miten tuo vanha sananlasku nyt menikään ;) .

    VastaaPoista
  21. Kaunis huivi! Tuo väri on ihana!

    VastaaPoista
  22. Aivan uskomattoman hieno! Jäin tuijottamaan melkein suu auki. Upea! Tiina L.

    VastaaPoista
  23. Iikku: Kiitos :)

    Tiina L.: Täytyy tehdä jotain tällaista sitten sinullekin :)

    VastaaPoista
  24. On se kyllä kaunis. Pääsi omallekin harkintalistalle. Haluaisikohan joku ihana lanka olla tuo!

    VastaaPoista
  25. Sanni S.: No halusiko? Plussaa mallissa on se, että oikeastaan mikä lanka tahansa käy.

    VastaaPoista
  26. Upea huivi! Värikin sopii tosi hyvin kyseiseen malliin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.