lauantai 16. marraskuuta 2013

Peruslangan ihanuus

Ihan alkuun suuri uutinen. Tadaa, palautin gradun pari viikkoa sitten! Olo on vieläkin jonkin verran epätodellinen. Ihanko todella olen nyt kaikki opintoni tehnyt? Ehkäpä se todellisuus tästä konkretisoituu, kun saan gradun arvostelun, palautan tutkintotodistuspyynnön ja lopulta saan maisterin paperit käteen. Tuskin maltan odottaa!

Mikä parasta, nyt olen ehtinyt myös kutoa (ja lukea kirjoja, joista ei vahingossakaan opi mitään, katsoa elokuvia, nähdä vihdoinkin ystäviä, jotka ovat olleet ihanan ymmärtäväisiä  koko tämän hullun vuoden ajan jatkuneen kiireisyyteni suhteen, harrastaa pitkiä kävelyitä ja nukkua päiväunia). Saanko siis esitellä: salaisen paheen sukat.

Malli: Perussukka
Lanka: Novita, Nalle Kukkaketo "Krassi" ja Novita, Nalle
Lankaa kului: 97 g yhteensä
Puikot: 2,75

Ai että mikä salainen pahe? No itseraidoittuva ja -kuvioituva sukkalanka tietenkin! Sukat kutoutuvat kuin itsestään, kun langan värit ja kuvioinnit vaihtuvat nopein väliajoin. Kuka nyt sellaista voisi vastustaa? En minä ainakaan, mikä selviää helposti lankavarastooni kurkkaamalla. Löytyy kukkaketoa muissakin väreissä, yksi kerä muinaista neljää vudenaikaa ja Fabelia vaikka millä mitalla.

Niin paljon kuin pidänkin kirjoneulemaisesta efektistä, käytin yksiväristä punaista Nallea sukkien suussa, kantapäässä ja kärjessä tasapainottamaan kokonaisuutta. Samalla oli helppoa saada raidoitus jatkumaan keskeytyksettä varrresta jalkaterään. Langanpäitä tämä tapa tuottaa kuitenkin kiitettävästi, 10 kappaletta per sukka, joten niiden päättelyyn kului hetki aikaa. Mutta mitäpä sitä ei tekisi saadakseen sukista tismalleen samanlaiset?

Kukkaketo ei myöskään ollut yhtään hassumpaa tuntumaltaan. Aloeveran ja jojobaöljyn ansiota kenties? Sen sijaan yksivärinen Nalle oli karheaa kuin teräsvilla. Ainakin se jyrsi vasempaan etusormeen kunnon uran. Auts. Mutta ai että, miten pidän lopputuloksesta. Lämpimistä väreistä, jotka tuovat krassin sijasta mieleen pihlajan ja kettukarkit, ja siitä miten helposti sukat syntyivät, ihan peruslangasta.

20 kommenttia:

  1. Onnittelut urakan johdosta.
    Meidän perheessä juhlittiin kesällä tyttären maisterin pepereita ja taitaa tälle vuodelle vielä toinenkin maisteri ennättää... :)
    Pirtsakat sukat!
    Minä tykkään kanssa noista itseraidoittuvista ja samoin lisäilen sitten noita yksivärisiä kohtia joukkoon.

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat - ja onnea gradusta!

    VastaaPoista
  3. Onnea gradun valmistumisen johdosta! Ihanat värit sukissa =)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut gradusta.
    Ihanan pirtsakan väriset ja nätit sukat :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Outi, Aikun askareet, Krisse, MariJ, Mianro ja Virpi onnitteluista! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea minunkin puolestani. :) Gradu-urakan jälkeen tarvitsetkin paljon palauttavaa neulontaa. :D

    VastaaPoista
  7. Onnea Gradun valmistumisesta! Ja tuli muuten kivat sukat, hyvä idea tuo yksivärinen kantapäissä, varpaissa ja varsissa.

    VastaaPoista
  8. Onnea gradun johdosta ja tulevasta valmistumisesta yleensäkin. :) Jaan niin tuon tunteesi, itsekin olen kaiken kiireen jälkeen nyt jouluna valmistumassa ja on huikeaa, kun ei ole enää mitään kouluhommia takaraivossa kolkuttamassa.
    Kauniit sukat olet neulonut. Tuo yksivärinen lanka tasapainottaa niin mukavasti itsestään raidoittuvaa. Parempi näin kuin pelkästä raidoittuvasta! :)

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea ison urakan päättymisen johdosta!

    Ja hirmuisen kauniit raitasukat!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut urakan loppuunsaattamisesta! Ja sukat ovat todella lämpimän kettukarkkimaiset.

    VastaaPoista
  11. Pitko: Palauttava neulonta, ihan loistotermi! Ja kyllä, sitä ehdottomasti tarvitaan. Luvassa siis ah, niin ihania helpponeuleita :)

    Ellie: Joskus muinoin näin jossakin blogissa tällä tavoin tehdyt sukat. Ihastuin välittömästi ja omin idean omaan käyttöön :)

    Tanja: Superpaljon onnitteluita myös sinulle! Se tunne on todella ainutlaatuinen, kun kaiken opiskelun jälkeen voi sanoa olevansa valmis.

    Maikki: Kiitos!

    Marjut: Kiva, sinäkin näet näissä kettukarkkeja :)

    VastaaPoista
  12. Onnea gradun johdosta! Kauniit sukat! Kettukarkit tulee mieleen!

    VastaaPoista
  13. Kivan väriset sukat, varmaan parhaimmalta näyttää tuo krassi näistä itestään raidoittuvista/kuvioituvista langoista.
    Onnea gradun valamistumisen johosta!

    Hauskaa että ihimiset on erilaisia. Mä oon teheny palijon sukkia nallelangoista siten, että oon yhistäny itestään raidoittuvan/kuvioituvan ja yksivärisen langan, neulonu niillä 4 krs:n raitoja. Tullee rauhallisempi mun silimään.

    VastaaPoista
  14. Näppi: Raidoittaminen sopii näille langoille myös todella hyvin. Jossain näin, että raitoja tehtiin myös yhden kerroksen välein ja saatiin aikaan kiva räsymattoefekti. Joskus ehtiessä aion kokeilla :)

    VastaaPoista
  15. Onnittelut, urakka ohi. Nätit sukat, kiva lankayhdistelmä

    VastaaPoista
  16. Oi, onnea gradun selättämisestä! Nätisti toimivat noin raidoitettuna nuo langat.

    VastaaPoista
  17. Inkeri: Kiitos! Se on mukavaa, kun nyt on aikaa keskittyä tällaisiin rentouttaviin, lankaisiin urakoihin.

    ArualMaria: Kiitos paljon!

    VastaaPoista
  18. Näistä sukista tulee mieleen fazerin pihlajanmarja karkit! Makeet!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.