maanantai 1. heinäkuuta 2013

Sinisen sävyjä

Tein ehkäpä oman ennätykseni. Toissa maanantaina kotiutuneista langoista yksi pääsi heti samana päivänä puikoille. Yleensä säilön, ihastelen ja silittelen niitä kauneimpia vyyhtejä pitkään ennen kuin raaskin ottaa ne käyttöön. Tälle langalle oli kuitenkin visio heti valmiina.


Malli: Matilda by Kate Blackburn
Lanka: Dream in Color, Baby "Midnight Derby"
Lankaa kului: 105 g
Puikot: 4,0

Siitä tuli huivi. Ilmava, pitsinen ja yksinkertaisuudessaan kaunis. Pidän erityisesti siitä miten huivin ruutukuviot sulautuvat lopulta reunuksen holvikuvioihin. Lopputulokseen nähden huivi oli hämmästyttävän helppo ja sen vuoksi ehdottomasti yksi parhaista huivimalleista, jonka olen kutonut. Taidan muuten sanoa näin aina onnistuneen huiviprojektin jälkeen?


Tämä oli samalla ensikosketukseni Dream in Colorin Babyyn. Ja se oli rakkautta heti ensisilmukoiden jälkeen. Lanka on ilmavaa, pehmeää, paksuhkoa mutta silti riittoisaa. Värit ovat myös huikeat. Midnight Derbyssä on kaikki mustikan sävyt tummasta sinisestä varovaiseen violettiin. Kokonaisuus on kuitenkin rauhallinen antaen huiville yhtenäisen ilmeen. Mitä muuta langalta voisi vielä vaatia? Paha vain, että nyt haluan tätä lisää kaikissa mahdollisissa väreissä...


Lomaa on nyt takana kaksi viikkoa ja sen saldona on yksi valmis pitsihuivi sekä hyvin edennyt gradu. Olen myös saanut kuitattua univelat, ehtinyt hankkia hitusen rusketusta (sen enempää en koskaan saa itseeni väriä tarttumaankaan) sekä viettänyt laiskoja hetkiä parvekkeella kera kirjan ja teekupin. Voi onnea, sillä olen vasta lomani puolivälissä ja vielä on kaksi kokonaista viikkoa käytettävänä tehokkaaseen kutomi... siis graduiluun.

19 kommenttia:

  1. Taas kerran mahdottoman mainion näköinen huivi! Olen ravelryssa kuolannut noita Dream in Colorin lankoja.. vielä koetan vastustaa, pelkään niiden olevan pohjaton suo. :D

    VastaaPoista
  2. Huivi on todella kaunis! Mukavaa lomailun jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Huivi on todella kaunis. Mukavaa loman jatkoa, puoliväli on kyllä mitä parhain asia. Ennen kaikkea hyvin onnistuneen alkuloman jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Oih, onpa aivan ihanan näköistä lankaa, ja tosi tosi kiva malli. Mukavan graafinen pitsimalli.

    VastaaPoista
  5. Upea! Tuo on kyllä parhautta, kun saa ihanan langan heti puikoille ja valmistakin pian. Leppoisaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  6. Upea huivi ihanasta langasta.
    Lomalla on ihanaa vain olla ja nauttia (ja vähän neuloa ja lukea).
    Ihanaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  7. Oi että kaunis huivi! Tsemppiä graduiluun! :)

    VastaaPoista
  8. Minä olen vasta tänä kesänä ensimmäisen kerran rakastunut tummansiniseen värinä; ja tämä huivi on kyllä yksi palvonnan kohteeni! Upea malli ja VÄRI!

    VastaaPoista
  9. Neulisti: Jos suo on hyvä, haittaako jos siihen uppoaa? :)

    Marjut: Kiitos!

    Johku: Loppulomaksi täytyy vain siirtää painotusta lomailusta siihen opiskeluun.

    Vyyhti: Lanka on ihanaa! Ja niin on mallikin. Hyvä yhdistelmä siis :) .

    Ingi: Kiitoksia!

    Virpi: Kiitos paljon!

    MariJ: Kiitos!

    Sndra: Näin nopea toiminta yllätti minutkin. Oikein hyvällä tavalla :) .

    Irmeli: Lomalla on kyllä mukavaa :) .

    Ellie: Kiitos! Kykenen jo näkemään gradunteon loppumetrit :) .

    Niinu: Itse en edelleenkään ole sinisen tai violetin ystävä mutta kummasti sen sävyisiä projekteja täältä nyt vain löytyy. Vaikka olihan tämä sininen nyt aikasta upea :)

    VastaaPoista
  10. Ihana! Tsemppiä gradun kanssa painimiseen.

    VastaaPoista
  11. ArualMaria: Kiitos, kyllä se tästä valmistuu :) .

    VastaaPoista
  12. Niin ihana huivi ja mitkä värit. Ei saa kertoa ihanuuksista, juuri olen itseni ruotuun asettanut:)

    VastaaPoista
  13. Zelda: Houkutuksiin tehoaa ähky. Viimeisimpien ostosten jälkeen ei ole tehnyt mieli vilkaistakaan kauppoja, sillä omat varastot tuntuvat enemmän kuin riittäviltä.

    VastaaPoista
  14. Voiko tuon hienompi huivi enää ollakaan. :) Todella kauniit kuvatkin olet siitä ottanut.

    VastaaPoista
  15. Pitko: Huvissa on parasta ehkä se miten kauniilta se näyttää, ja kuitenkin se oli todella helppo kudottava. Kuuluu kategoriaan TV-neule :) .

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.