lauantai 13. huhtikuuta 2013

Oikein ja nurjin silmukoin

Olen nyt niin vauhdissa sukankudonnan kanssa. Taas olisi yksi pari valmiina. Tai ehkä paremminkin valmiiksi saatettuna ja loppuun asti tehtynä. Sukat on aloitettu vanhalla "kudon yksi kerrallaan"-tekniikalla joulukuun alussa ja tekniikalle tyypilliseen tapaan etenivät oikein kivasti ensimmäisen sukan loppuun asti. Sitten tuli tylsyys ja puolipakolla sinnittelin toisen sukan kantapäähän saakka. Siihen se sitten jäikin. Paitsi, että uuden "kudon sukat yhtä aikaa kaksilla sukkapuikoilla"-tekniikan inspiroimana kudoin toisenkin valmiiksi ihan tuosta vain.


Malli: Diamond Gansey Socks by Wendy D. Johnson, kirjasta Socks from the Toe Up
Lanka: Cascade Yarns, Heritage "Butter"
Lankaa kului: 82 g
Puikot: 2,25

Ganseylla tarkoitetaan brittiläisten kalastajien villapuseroita. Perinteiset ganseyt kudottiin lämpimiksi ja koristeltiin pääasiassa oikeista ja nurjista silmukoista muodostuvilla kuvioilla. Näissä sukissa kuviointi muodostuu samalla tavalla, ainoastaan oikeita ja nurjia käyttämällä. Timanttikuviot virtaavat varresta varpaisiin ja niitä erottavat toisistaan koristeelliset raidat. Kiehtovaa miten kaunista jälkeä ja selvästi erottuvaa tekstuuria tällä tavoin saakin aikaan.


Sukkia ei ole kudottu kärjestä aloittaen, vaikka kirjan nimi niin vihjaakin, vaan perinteisesti ylhäältä alas. Kärkialoitus ei vain ole minun juttuni, ei sitten yhtään. Turhaudun ja koen tekniikan ärsyttäväksi nyhertämiseksi heti alkumetreillä. Onni siis, että monet sukkamallit ovat helposti kudottavissa kummin päin vain.


Heritagea kokeilin ensimmäistä kertaa ja totesin ihanaksi. Hyvä niin, sillä tätä löytyy varastostani pari muutakin vyyhtiä, silkkisenäkin versiona. Ja eläväisemmissä väreissä. Tämä vaaleankeltainen on melko hailakka, hyvässä valossa taittuu kauniisen voinkeltaiseen, hämärämmässä puolestaan ikävään harmaankellertävään. Hyvä väri silti tähän projektiin, kuviot kun erottuvat vaalealta pohjalta todella kauniisti.

24 kommenttia:

  1. Kauniit todellakin, mallikuvio erottuu niin kivasti. Minäkään en oikein innostu varpaista aloitettavista sukista.

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat, nuo kuviot tosiaan erottuu todella kauniisti.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat jälleen =) Ihana värikin!

    VastaaPoista
  4. Kaunista jälkeä jälleen kerran! Pidän myös kovin Heritagesta, ihana lanka.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kertakaikkisesti.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat ja nätti kuvio :)

    VastaaPoista
  7. Todella upeat! Juuri tuommoset vaaleat sopiikin oikein-nurin-pintoihin!

    VastaaPoista
  8. Kaunis pastellikeltainen, kuviot erottuvat upeasti!

    VastaaPoista
  9. Todella kauniit, ja ihanan yksinkertainen, mutta silti upea kuvio. :)

    VastaaPoista
  10. Suppis: Kiitos, minustakin näistä tuli oikein kivat.

    Ingi: Kiva kuulla etten ole yksin tämän kärkialoitusvierastuksen kanssa :) .

    Moona: Kannatti uskoa, kun ohjeessa kehotettiin käyttämään mieluummin vaaleaa kuin tummaa lankaa :) .

    MariJ: Kiitos!

    Iikku: Ja jos tämä sukkamojo vain pysyy niin lisää on luvassa. Ehkä tästä tulee pitkästä aikaa kunnon sukkavuosi?

    Ellie: Niin on, ihan huippu. Ihmettelen ainoastaan miksi vasta nyt otin sitä puikoille.

    Enkuli: Kiitoksia! Ja mukavaa sunnuntaita :) .

    Virpi: Kiitos!

    Berenike: Onni siis, että oli tällaista kalpeaa keltaista varastossa. Ihan loistoväri näihin sukkiin :) .

    Emma: Vähän keväisempää väriä tällä kertaa :D .

    Anna: Oikein klassisen ja perinteisen tyylikäs minustakin.

    VastaaPoista
  11. Minulla meni pitkään ennekuin tulin tutuksi kärjestä aloitettaviin sukkiin. Tai niiden neulomiseen. Nyt on sama kumminpäin tein. Seuraavaksi ajattelin kokeilla magic looppina kaksi sukkaa kerralla sillä se toisen sukan syndrooma on täälläkin tuttua tutumpi ilmiö.
    Ihanat, keväisen raikkaat sukat. Kauneus ei aina vaadi sitä monimutkaisinta kuviota. :-)

    VastaaPoista
  12. Kauniit sukat olet neulonut. Näissä on jotain todella viehättävää. :D

    VastaaPoista
  13. Marika: Olisi niin ihannetilanne, jos sukan kutomissuunnalla ei olisi väliä. Ehkä kun aikaa kuluu, minäkin vielä lämpenen kärkialoitukselle ja looppaamiselle. En silti pidättäisi hengitystä sitä odotellessa... :D

    Sanna: Kiitos! Nämä sukat asettautuivat kuviin todella luontevasti, fotogeeninen pari siis.

    Tanja: Ehkä se on se perinteiden ja historian havina mikä näissä viehättää. Gansey <3

    VastaaPoista
  14. Ihanan vanhanaikaisromanttiset sukat. :)

    VastaaPoista
  15. Neulisti: Kyllä vain, minustakin näissä on vanhan ajan viehätystä.

    Zelda: Vau, huokauksen arvoiset sukat :) .

    VastaaPoista
  16. Todella kaunis ja mitkä yksityiskohdat! Love it. :D

    VastaaPoista
  17. Hempeän kauniit sukat! Todellakin yksinkertaisillakin keinoilla saa ihmeen kaunista jälkeä.

    VastaaPoista
  18. Voi miten kauniit sukat! Sulla on kyllä todella tasainen käsiala! Niin siistit sukat että!

    VastaaPoista
  19. Mollie: Oi, kiitos paljon :) .

    Vyyhti: Less is more, pätee tässäkin.

    Maritta: Tiukka peltikäsiala ja succaplocit, siinä tasaisuuden salaisuus :) .

    VastaaPoista
  20. Kauniit sukat. Ihania lankalöytöjä uudemmassa postauksessa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.