tiistai 22. marraskuuta 2011

Lankaa! Lankaa!

Lankaa! Nyt saan taas ostaa sitä. Lankaa! Vuoden alusta asti kestänyt lankalakko on vihdoinkin päättynyt.

Ajatella, lähes 11 kuukautta ilman lankaostoksia. Ihan yllätyin omasta tahdonvoimastani. Ja olen melkoisen ylpeä siitä, että en sortunut kertaakaan. Lakon tarkoituksena ei kuitenkaan ollut masokismin ja itsekieltäymyksen hyveiden harjoittaminen marttyyrin elkein vaan puhtaasti tarve laittaa stoppi lankakeräilylle. Kutomisvauhtini kun on kohtuullisen hidas ja sitä lankaa kieltämättä on jo parin vuoden tarpeiksi laatikoissa. Myös niitä ihkulankoja, joihin keräilytarve pääasiassa onkin kohdistunut. Lisäksi halusin myös avata silmäni niille jo varastossa oleville vyyhdeille, sillä mikä muu asia tässä maailmassa on niin täynnä mahdollisuuksia ja lupausta kuin kaunis lankavyyhti? Se voi olla mitä vain, siitä voi tehdä mitä vain.

Kaiken tämän filosofisen pohdinnan jälkeen, ymmärretyäni omistavani jo valmiiksi kaunista lankaa ja onnistuttuani pienentämään lankavarastoani joillain vyyhdeillä, sain hyvällä omallatunnolla hemmotella itseäni lankaostoksilla. Uudet ihkuluksuslankani, olkaa hyvä!



Tanis Fiber Arts on kanadalainen, laadukkaisiin käsinvärjättyihin lankoihin keskittynyt yritys. Blue Label on koostumukseltaan 80% merinovillaa ja 20% polyamidia, eli sopii hyvin sukkalangaksi. Metrejä on 385/115 g. Tämä kaunokainen on nimeltään Sunset.



Saman merkin Purple Label on pehmeääkin pehmeämpi. 70% merinovillaa, 20% kashmiria ja 10% polyamidia vahvikkeena, metrejä 365/115 g. Oi että. Väri on Amber.



Brittiläinen The Natural Dye Studio on myös uusi tuttavuus. Yritys värjää lankansa luonnonväreillä käyttäen mm. lehtiä, juuria ja puuta. Nymph on 70% Bluefaced Leicester villaa, 20% silkkiä ja 10% kashmiria. Eli käsittämättömän pehmeää ja kaunista. Väri on Old Gold. Shamppanjamainen. Metrejä tässä 400/100 g.



Loistavaksi todetun Cascaden Heritage Silk ohittamattoman täydellisenä harmaana. Charcoal on värin nimi ja lankaa 400 m/100 g.



Ja lopuksi langat yhteiskuvassa. Kauniita ovat ja värit toistuvat todella edukseen. Minun lankani <3 .

14 kommenttia:

  1. Aijai miten ihania, mahtava palkinto hienosta suoristuksesta :D Mistä ostit/tilasit?

    VastaaPoista
  2. Ihania lankoja. Melkoinen saavutus langanostolakossa!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, onnittelut! Minulla on varmaan lankoja koko loppuelämäni tarpeiksi, mutta ikinä ei varastoista löydy sellaista lankaa mitä tarvitsisi... :)

    Ihania lankoja! Juuri sellaisia keriä joita on ihana paijata ja silitellä poskeaan vasten.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut suorituksestasi! =) Aivan ihanasti olet itseäsi palkinnut. :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava suoritus ja aivan upeat langat! Minä oon ostanut vasta vaan järkilankoja joulua varten, mutta kyllä mä vielä sen ihkulankatilauksenkin laitan menemään. Yhteen jos toiseenkin paikkaan :D

    VastaaPoista
  6. Wau! ONNEA, hieno saavutus! kumpa itsekkin pystyis ton mittaseen lakkoon joskus! :D
    Ihania lankoja! :)

    VastaaPoista
  7. Todellisia kaunokaisia, sointuvat hienosti yhteen. Joko on muita suunnitelmia kuin mainitsemasi sukat?

    VastaaPoista
  8. Hienosti olet onnistunut langanostolakossa. Hyvä helliä nyt itseä näillä langoilla. Ihania.

    VastaaPoista
  9. Marjut: Kaunein lanka on yleensä aina sitä uusinta. Nämä ovat nyt minun aarteeni...

    Emma: Tilasin langat Saksasta Wollboxilta. Valikoimaa riittää ja kaikki toimii nopsasti ja hyvin. Kahden tilauskerran perusteella voin suositella.

    Inkeri: Vaikea itsekään uskoa, että olin niin pitkään vailla lankaostoksia. Tällainen itsekuri suorastaan muuttaa käsitystäni itsestäni :D .

    Kaisa: Niinpä! Monesti olen todennut itsekin, että malliin sopivaa lankaa ei vain ole valmiina vaikka lankaa sinänsä olisi vaikka kuinka... Paijailen näitä vyyhtejä varmaan pari vuotta ennen kuin raaskin edes ajatella niiden kerimistä ja kutomista.

    Breezie: Lankaluksus on kyllä paras palkinto lankaihmiselle :) .

    Maritta: Niin pitääkin! Eihän järkilankoja edes voi laskea palkinnoksi lankalakosta, eihän? :)

    Peikkotyttö: Ehkä vähän vähempikin aika olisi riittänyt mutta kun olin näin päättänyt niin eihän sitä voinut luovuttaa kesken :) .

    Mokkakissa: Ai Old Goldia? Se onkin ihana. Kun näin sen niin se oli Ihan Pakko Saada.

    Pirle: Jännä, nämä tosiaan sointuvat yhteen vaikka valitsin värit puhtaasti mikä on ihkuin-periaatteella. Voi olla, että nämä kaikki päätyvät sukiksi itselleni mutta katsotaan mitä alkavat juttelemaan.

    Kardemumma: Helliä on ihana sana. Langoilta varsinkin saa hellää hemmottelua :) .

    VastaaPoista
  10. Täytyy sanoa etten olisi pystynyt olemaan tuota aikaa ilman uusia hankintoja.:)

    VastaaPoista
  11. Laura: Alussa se teki minullekin tiukkaa mutta jonkin ajan kuluttua uusia lankoja ei edes kaivannut. Lankakauppoja kuitenkin välttelin sillä siellä kiusaus olis voinut käydä ylivoimaiseksi :) .

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.