sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Punaista

Pitäisikö tuntea pikkuruinen pisto mielessä tai sydämessä? Sukkasatoa kerätään jo toista kuukautta mutta sukkamojoni on kateissa, ihan karkuteillä. Tavisperusraitasukat ovat olleet kesken kesästä lähtien, ja varsinaisen sukkasadon puitteissa aloitetut Monkeyt odottavat myös tekijäänsä. Siellä ne horrostavat, käsityökorissa, ja kahdehtivat puikoille päässyttä huivia ja lapasparia. Reppanat.

Huomasin vain haaveilevani lapasista. Että olisi sitten talvea varten valmiina jotain uutta ja kaunista. Lämmintä. Palmikoitua. Muistin samantien sopivan mallinkin ja totesin omistavani myös täsmälleen oikeanlaista lankaa. Punaista.



Malli: Chevalier Mittens by Mari Muinonen
Lanka: Cascade Yarns, 220 Wool
Langan menekki: 80 g
Puikot: 4,0

Nämä ovat ihanat! Sellaisen huomion kuitenkin tein, että vasemmalle kaartuvat palmikot, eli kun pidetään apupuikko työn edessä, ovat kauniit ja tasaiset mutta kun puikko on työn takana, jälki on paljon epätasaisempaa. Palmikoin tiukkaan, kuten kudonkin, mutta ilmeisesti kiristän jotain kohtaa tavallistakin enemmän. Auttaisiko jos tekisin kierrot ilman apupuikkoa?



Mutta onneksi käsiala tasoittui, kun lapaset pääsivät ihkauusille tumbbuplokeille pingottumaan. Lankalakkoa on jäljellä kuukausi mutta onneksi lakko ei koske kivoja oheistavaroita. Klikkasin siis itseni Etsyyn ja Succaplokin kauppaan, ja pian posti jo toikin ostokseni ihanan hyväntuulisessa paketissa. Etenkin nuo erilliset peukalo-osat ovat minusta hauskat!



Ennen pingottamista ranteen ja kärjen palmikko-osuudet vetivät melkoisesti kasaan mutta nyt ne ovat ihanan kiristämättömät. Lapaset istuvat käsiini, no, kuin hansikkaat ja ovat kerrassaan täydelliset.



Tulisikohan tänä talvena lapaskuume? Nyt olisi plokit ja kaikki. Elättelen toivetta siihen suuntaan. Entä olisiko tämä se talvi, kun teen vihdoinkin kirjoneuletta?

17 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit! Mä harjoittelen ihan peruslapasten kanssa, kun nekään ei oikein onnistu :D

    Mulla oli sama tilanne viime syksynä sukkasadon kanssa ja tänä vuonna en sen vuoksi osallistunut. Nyt onkin jo neljännet sukat kohta valmiit kun ei ole paineita osallistumisesta :D Kyllä ne sukat taas sullekin juttelee :D

    VastaaPoista
  2. Onpas sievät lapaset, ja kauniin punaiset!

    VastaaPoista
  3. Oih, nämä lapaset varastivat kyllä sydämeni. <3
    Muakin himottaisi kovasti neuloa lapasia, ja vieläpä niitä kirjoneuleisia. Veit siis jalat suustani, vai miten se meni. ;)
    Ja vasta perjantaina mäkin ostostelin itselleni tumbbuplokit. Nyt tarvis munkin päästä testaamaan niitä!

    VastaaPoista
  4. Mehevät, ihanat, puhuttelevan punaiset!

    VastaaPoista
  5. Tuo malli on niin kaunis. Ja mikä väri!

    Olen itse myös vähän haikallut kirjoneuleiden perään.

    VastaaPoista
  6. Roina: Niin minustakin :) . Malli on kerrassaan loistava.

    Maritta: Kauniita lapasiahan sinä olet tehnyt ja osaat vaikka mitä! Luulen muuten, että sukat alkavat juttelunsa sukkasadon jälkeen eli silloin kun niitä ei ole enää "pakko" kutoa.

    Outi: Syksyllä tule aina tarve saada puikoille punaista. Ja nämä lapaset oikeastaan lämmittävät jo pelkällä värillään.

    Tiina: Tumbbuplokit ovat ihan parhaat! Ainakin näin yhden kerran perusteella :) . Kirjoneule on ärsyttävän hidasta ja langat menevät solmuun ja jälki on möykkyistä. Siksi olen tähän asti vain haaveillut sen opettelemisesta. Mutta kunhan innostun, hyllyssä on neljä kirjaa täynnä lapasmalleja...

    Pirle: Tämä punainen on tosi kaunis, samalla kirkas ja syvä. Harmittelen edelleen etten hankkinut toista vyyhtiä viime vuoden messuilta. Mutta ehkä tänä vuonna sitten :) .

    Marjut: Kirjoneule on parhaimmillaan suoranaista taidetta. Ehkä kun hingun tarpeeksi niitä lapasia, ryhdyn tuumasta toimeen.

    VastaaPoista
  7. Hih, miulla on ollut tumppublokit jo ainakin vuoden ehkä, kun voitin ne arvonnasta, mutta enpä ole ehtinyt lapasiin asti, jotta niitä voisin käyttää. On ne kuitenki aika ihanat. Erityisesti ne irralliset peukalot. :) Siun Chevalierit on myös ihanat, se on mielettömän hyvin istuva malli, nimimerkillä rakastan omia Chevalierejani :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat tumput! Niin raikas syksyinen punainen väri! Ja malli!
    Itse olen ekaa kertaa mukana sukkasadossa ja kauhea hinku on ottaa töitä puikoille...ihan muita kuin sukkia! Mutta onneksi niillekin on ollut akuutti tarve niin muutamat on valmistunut:)

    VastaaPoista
  9. Hillanen: Se onkin sitten ollut oikein luksusluokan arvontavoitto :) . Fanitan kanssa Chevaliereja <3 . Tosi kivat tehdä, kauniit ja ovat ihan täydellisen sopivat, etenkin nyt plokattuina.

    Niinu: Täälläkin olisi akuutti tarve. Olen tehnyt niin paljon sukkia mullle, että omiin varpaisiin ei ole kuin yhdet hyvät. Ajatella! :D Vähän harmittaa, että sato jää nyt olemattomaksi mutta toisaalta sitä kudotaan mistä tulee hyvä mieli :) .

    VastaaPoista
  10. Upean väristä lankaa ja kauniisti sommiteltuja kuvia! Punaiset lapaset piristävät kivasti harmaan sateisia päiviä ja arkisen käytännöllisiä asusteita. Siistiä työtä! :D

    Palmikoista vaikenen kohteliaasti ja vetoan lapsuuden traumoihini. Tunsin itseni ihan tynnyriksi harmaassa palmikoidussa neuletakissani, jonka jouduin pahoina pakkaspäivinä pukemaan päälleni kouluun. Paksu lanka teki palmikotkin paksummiksi ja voit arvata miltä ne pahuksen palmikot tekivät minulle.. Voih! Hyvä, kun pystyin liikuttamaan käsiäni! :/

    VastaaPoista
  11. Satakieli: Hienosti muotoiltu kommentti ihmiseltä, joka ei todellakaan pidä palmikoista :) . Ja ihan ymmärrettävää, sillä eihän kukaan halua tuntea olevansa tönkkö tynnyri!

    VastaaPoista
  12. Onpas kauniit lapaset! Punaista minunkin tekee mieli. Itse teen palmikot aina ilman apupuikkoa, on mielestäni nopeampaa niin, mutta en osaa sanoa onko jäljessä eroa.

    VastaaPoista
  13. Homsantuu: Minäkin teen pikkupalmikot ilman apupuikkoa, eli kun niitä siirrettäviä silmukoita on yksi tai kaksi. Mutta kolme tai useampi silmukka tahtoo vain purkautua ja karata, joten olen niihin vielä käyttänyt perinteistä puikkoa :D .

    VastaaPoista
  14. Ekaa kertaa vierailulla blogissasi. Kauniit on nuo chevalierit. Enpä ollu kuullukkaan ennen että on lapasenpingottimiaki, oon näemmä pudonnu jossain vaiheessa auttamattomasti kelekasta. Noita chavaliereja oon teheny usiammat ja itellä sama vika, että toisen lapasen palamikot on kauniit, mutta toisessa on toivomisen varaa. Tutkailen blogiasi enenmmänki... :)

    VastaaPoista
  15. ArualMaria: Vähän myöhässä tämä vastaus mutta kiitos :) .

    Näppi: Kiva kun löysit tänne :) . Lapasenpingottimet on aika hauskat ja toimivat hyvin . Kirjoneuleissa eron pingottamattomiin huomaa kuulema vielä selvemmin (tai sitten voi vain höyryttää valmiin työn hyvin).

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.