tiistai 6. syyskuuta 2011

Magrathea

Täällä olisi jälleen huivi valmiina. Eikä mistään ongelmavyyhdistä tällä kertaa.



Malli: Magrathea by Martina Behm
Lanka: Wollmeise, Sockenwolle 80/20 Twin "My Old Blue Jeans"
Langan menekki: 139 g
Puikot: 3,5

En ole Wollmeisen ylin ystävä sillä vierastan edelleen langan puuvillamaista tuntua. Mutta käsittämättömän kauniita huiveja siitä kyllä saa aikaiseksi. Ja värit ovat aina huikeat. Tässäkin sininen on kauniin syvä ja tumma, saaden lisää luonnetta vielä tummemmasta sinisestä, kuin ukkostaivaasta tai musteesta. Hyrisin onnesta tätä kutoessa. Täydellistä semisolidiutta. Ehkä minä ja Wollmeise vielä löydämme toisemme.



Itse huivi on näitä kolmikulmaisia, joissa huivia levennetään lisäyksin, kunnes lankaa on jäljellä tietty grammamäärä, ja sitten kavennetaan ja päätellään. Magrathea on kuitenkin muodoltaa hieman epäsymmetrinen ja siinä on ihan huippukaunis reunapitsi. Leveä ja näyttävä.



Ohjeen mukaan huiviin riittäisi jo 100g sukkalankaa mutta en ihan jaksa uskoa. Tai ainakin huivista tulisi melkoisen pieni. 150g:n vyyhti oli minusta juuri sopiva tällaiseen shawletteen. Mutta tietysti käsiala ja kaikki vaikuttavat lopputulokseen.



Toinen puikoillani ollut huivi, se keltainen parin postauksen takaa, osoittautuikin fiaskoksi. Ei tullut hyvä eikä yhtään sellainen kuin olin ajatellut. Tuntuu kurjalta purkaa käytännössä valmis työ mutta välillä käy näin. Seuraavaksi sukkia ja toivottavasti paremmalla onnella.

18 kommenttia:

  1. Ihan mahtava! Tuo väri on jotain uskomatonta! Ihana <3 !

    VastaaPoista
  2. Voi kun on kaunis malli ja onnistuneen näköinen toteutus.

    VastaaPoista
  3. Ja jälleen niin kaunis huivi!

    VastaaPoista
  4. Oooh! Se on uskomattoman kaunis.

    VastaaPoista
  5. Heli: Väri on taattua Wollmeisea kaikessa upeudessaan. Ihmeellistä miten se näyttää aina hivenen erilaiselta eri valaistuksessa ja siksi sitä olikin vaikea saada toistumaan kuvissa lähellekään oikein. "Pari" kuvaa jouduin ottamaan...

    Mammutti: Ja mahtava ohje!

    Kytsätär: Tämä onnistui hyvin. Olen enemmän kuin tyytyväinen.

    Famu: On ollut mukavaa vaihtelua kutoa huiveja. Niihinkin jää näköjään koukkuun. Nyt yritän virittäytyä Sukkasadon pariin.

    Tiina: Reunapitsi sen tekee. Se on ihan käsittämättömän hieno.

    Hepsi: Kiitos, olen huipputyytyväinen itsekin.

    Enkuli: Kiitos kiitos.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunis!

    Minä tykkään enempi semisolideista, en oikein tiedä mitä mun kaikenkirjaville vyyhdeille pitäisi tehdä. Vyyhdeillä ne on kauniita mutta neulepintana en oikein tiedä.

    VastaaPoista
  7. Huivi on kaunis, kuten muutamat aikaisemmatkin huivit ovat olleet. En ole päässyt tuota Wollmeisea vielä testaamaan. En ole oikein päässyt kärryille kuinka saisin sitä hankittua, enkä toisaalta ole jaksanut liikaa ottaa selvääkään. Ilmeisesti pitäisi yrittää, neulepinta on niin kaunis.

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis. Minulla ei ole vielä(kään) kokemusta Wollmeisen langoista, mutta värit ovat upeita näin ruudunkin välityksellä.

    VastaaPoista
  9. Emma: Reunus on ihan parasta koko huivissa. Se on niin näyttävä.

    Maritta: Ihan totta. Semisolidit ovat helppoja, niistä kun voi tehdä oikeastaan mitä vain. Ne monenkirjavat kaunistavat lankahyllyä mutta en tiedä minäkään mihin niitä kannattaisi käyttää. Kirjoneuleeseen?

    Johku: Wollmeisen saloihin pääsee tutustumaan parhaiten Ravelryssa, jossa on useita Wollmeiselle omistettuja ryhmiä. Löytyy niksit, ohjeet ostamiseen ja tietysti Wollmeisesta toteutettuja töitä.

    Riikka: Kiitos! Minustakin tämä onnistui hyvin.

    Marjut: Ne värit ovat kyllä hienot. Harvinaisen syvät ja aina hieman erilaiset valosta riippuen.

    VastaaPoista
  10. Aivan upea huivi! Tuo väri on mitä ihanin.

    VastaaPoista
  11. Yleensä en tykkää sinisestä, mutta tämän huivin väri on tosi kaunis! Ja niin on itse huivikin :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.