tiistai 13. syyskuuta 2011

Loma Pärnussa

Kesän töiden päätyttyä ja ennen opintojen alkamista ehdin pienelle lomalle. Matkaseurana oli Satakieli ja suuntana meillä oli Pärnu, jossa kävin nyt ensimmäistä kertaa.



Ehkä parasta matkassa oli meri. Sen äärellä rauhoittuu ja tyyntyy välittömästi. Vesi oli turhan kylmää uimiseen mutta kahlaaminen oli kivaa! Hiekkapohja tuntui hauskan aaltomaiselta jalkojen alla ja ranta oli täynnä pieniä simpukankuoria.



Pärnu on tunnettu kylpylöistään ja hoidoistaan, joten kävin elämäni ensimmäisen kerran jalkahoidossa. Reilu tunti liotusta, raspausta, viilausta, kuorintaa, rasvausta ja taivaallista hierontaa tekivät jaloista ja etenkin korppuuntuneista kantapäistäni unelmanpehmeät. Lopuksi sai valita mieleisensä kynsilakan. Pinkkiä.



Kävelimme tuntikausia joka päivä ja välillä oli kiva poiketa kahviloissa lepuuttamassa jalkoja ja nauttimassa teetä kakkupalan tai muun herkun kanssa. Teen ystävinä osasimme arvostaa laadukasta irtoteetä ja teen tarjoamista kannusta kera hunajan, sokerin ja sitruunan. Kahvilat olivat muutenkin todella tunnelmallisia tai modernin tyylikkäitä, aina huolella sisustettuja. Ihastuin.

Matkasta jäi hyvä olo ja huomaan jo pohtivani minne suuntaisin seuraavaksi. Kiitokset vielä Satakieli, kun houkuttelit lähtemään ja toimit oppaana!

11 kommenttia:

  1. Aivan ihanan kuuloinen miniloma teillä ollut, voimaannuttava.

    Todella kaunis myös tuo edellisen postauksen huivi, voi pojat!

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle, että lähdit! Jaetut kokemukset ovat aina kaikkein antoisimpia. :) Minäkin nautin merestä ja vähän jo kadun, etten uinut. Myös kiireettömät teehetket tunnelmallisissa kahviloissa jäivät unohtumattomina mieleen. Ja kiva kuulla, että olit tyytyväinen vastuuttomaan matkanjohtajaasi! Olin omastakin mielestäni ihan hyvin kartalla, paitsi silloin rannalla, kun päätimme lähteä etsimään sitä olematonta aallonmurtajaa. Hyvä, kun selvisimme takaisin ennen pimeää!

    Ei muuta kuin "föö" ja kiitokset mukavasta matkasta!

    VastaaPoista
  3. Aijai, jalkahoito kuulostaa ihanalta :D

    VastaaPoista
  4. Ihan parasta lomareissussa onkin aina meri ja ihanat kahvilat. Viime vuosina on reissusuunnitelmissa pyritty toteuttamaan molemmat. Pärnu on varmasti ihana kun suurimmat turistivirrat ovat jo kaikonneet.

    VastaaPoista
  5. Tosi kivalta kuulosti lomanne. Ajatus jalkahoidosta tuntuu ihanalta:)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa tosiaan aivan ihanalta lomalta! Onneksi lähdit :D

    VastaaPoista
  7. Zelda: Voimaannuttava on hyvä sana. Teki hyvää irrottautua hetkeksi arjesta ja tutuista ympyröistä. Ja kiitos huivikehusta :) .

    Satakieli: Olit hyvä matkanjohtaja! Viisi tähteä. Lisäksi pienet seikkailut kuuluvat jokaiseen matkaan :) . Voihan föö tosiaan, mutta arvaa kuka on ollut Fa:n-raikas kotonakin!

    Emma: Taivaallisin osuus oli se hieronta. Jalat, pohkeet ja sääret tuntuivat höyhenenkeveiltä sen jälkeen.

    Marika: Pärnussa oli vielä jonkin verran turisteja mutta kaupunki oli todella rauhallinen. Välillä tuntui kuin olisimme olleet ainoat ihmiset sen kaduilla :) . Meri ja kahvilat ovat hyvät kriteerit matkoja suunnitellessa!

    Marjut: Jalkahoito oli tosiaan yksi matkan kohokohdista ja ajattelin hoidattaa jalkojani tästä lähtien ihan säännöllisestikin.

    Maritta: Niinpä, nyt on ihana olla tätä kokemusta rikkaampi :) .

    VastaaPoista
  8. Loma oli varmasti ihana. Ihana on myös tuo pieni perhonen jalassasi.

    VastaaPoista
  9. Piipahdin täällä iltalenkilläni.Yritin kommentoida onnistunutta matkaasi aikaisemmin,mutta eipä tainnut läpi kommentti mennä.

    VastaaPoista
  10. Ihana loma ja voi nami, mikä leivos tuossa alimmaisessa kuvassa! :)

    VastaaPoista
  11. Enkuli: Oli ihana loma :) . Tuo perhonen on ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa tatuointini. Joskus vielä otan siihen ympärille käynnöstä tai muuta kiekuraa.

    Famu: Mitähän kummaa blogger on oikutellut? Onneksi nyt onnistui kommentointi.

    Ellie: Joo, marenkia ja suklaakreemiä!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.