keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ihana elokuu

Nyt alkaa olla paras aika vuodesta. Loppukesä ja alkusyksy, elokuusta lokakuun loppuun. Kuumuus vähenee, illat alkavat hämärtyä ja tunnelmoitua, luonnon tuoksu muuttuu, ilma kirpakoituu ja tuntuu hyvältä hengittää, ja minä saan siitä kaikesta hurjasti energiaa.

Toivottavasti energiaryöppy näkyisi myös täällä. Kutomuksien valmistumisvauhti on hidastunut huomattavasti mutta käsitöitä ja lankoja kohtaan tuntema ihastukseni ei puolestaan ole vähentynyt tippaakaan ja puikoilla on aina menossa jotakin. Haluaisin kovasti olla tuotelias bloggaaja, esitellä sukkapareja, huiveja ja muita vaikka joka viikko mutta tällä hetkellä on tyytyminen hitaaseen mutta varmaan tahtiin.



Kuvan mytty on huivi, sitten isona. Aloitin ensimmäisen Revontuleni perjantaina ja olen tehnyt sitä valtavalla kipinällä joka päivä. Arviolta neljäsosaa vaille valmis! Lankana on Aade Lõng harmaan sävyissä ja pahaksi onneksi kyseessä taitaa olla ei-niin-laadukas vyyhti. Tähän mennessä langassa on ollut viisi solmua ja vaikka värit jatkuvatkin suhteellisen samasta kohdasta, liukumat ovat jääneet paikoitellen lyhyiksi. Lisäksi langan paksuus vaihtelee kuin Norossa ikään, eli välillä on ohutta ompelulankaa, jota kutoo sydän syrjällään ettei se vaan katkea, ja toisessa kohdin taas lanka paksuuntuu kunnon rustiikiseksi.

Pohdin jossain vaiheessa työn purkamista ja pari solmua myöhemmin myös koko komeuden heittämistä roskikseen mutta päätin kuitenkin tehdä valmiiksi. Valmiina ja pingotettuna voi olla vaikka kuinka ihana.

8 kommenttia:

  1. uaah! ja mulla on 2 vyyhtiä tuota..

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa pelottavalta langalta! Minä olisin varmasti saanut sen poikki jo monta kertaa.. ;)

    VastaaPoista
  3. Voihan harmi! Onpa sulle sattunut kenkkumainen vyyhti! Minulla on sattunut kiltimpiä. Väri on kuitenkin kaunis.

    VastaaPoista
  4. Mulla on ihan samanlainen projekti käynnissä; sama lanka, sama väri ja Revontuli tulossa. Mulla ei toistaiseksi yhtään solmua.
    Sulla tuntuu olevan vauhti päällä, joten taitaa valmistua aikaisemmin. :)

    VastaaPoista
  5. Outi: Älä huoli, tämä on yleensä ollut hyvää ja tasalaatuista lankaa. Nyt vain sattui tällainen maanantaikappale.

    Satakieli: Ei se pelottava ole, välillä vain hyvin, hyvin haastava :) .

    Hepsi: Värien takia tämä säästyikin purkutuomiolta tai siis hävittämiseltä. Ihanat harmaat!

    Marjut: Toivon tosiaan, että valmiina ja pingotettuna on kaunis ja harmistukset unohtuvat.

    Peppiina: Hauskaa, täsmälleen sama projekti :D . Ja onni että sinun lankasi on sellaista kuin pitääkin. Tätä on tosiaan ollut kiva tehdä, viimeiset mallikerrat menossa!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kerrontaa neulomisesta,..pakko sanoa.
    Niin tuttuja tuntemuksia neulomisesta. Ja tämäkin; syksy tulee ja se on ihaninta aikaa kaikelle käsityölle ja ihan kaikelle.
    Uskon, että jotain ihanaa saat aikaiseksi. Älä siis luovuta...vielä. Se voi olla vaikka kuinka kaunis kun sen pingotuksen jälkeen harteillesi laitat!

    VastaaPoista
  7. Kytsätär: Minulla on suuria toiveita tämän huivin varalle! Suunnittelin sen olevan lahja, joululahja peräti, joten toivottavasti se on valmiina sellainen kaunotar jonka kehtaa kääriä pakettiin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.