sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sininen silkkihuivi

Kävin viime vuoden tammikuussa Tukholmassa ja suloisessa Marias Garn-lankaputiikissa. Ostamani Silkbloom Fino-kerät seurustelivat muiden lankojeni kanssa yli vuoden mutta ovat nyt muuttuneet silkkihuiviksi. Tai ainakin 45% silkkihuiviksi. Langassa kun on silkkiä tuo määrä ja loput 55% pehmoista merinovillaa.

Malli: Saroyan by Liz Abinante
Lanka: BC Garn, Silkbloom Fino
Langan menekki: 156 g
Puikot: 3,5

Halusin käyttää kaikki kolme kerää mahdollisimman tarkkaan ja tämä malli oli siihen omiaan. Lankaa jäi peräti gramma!

Saroyan on suurimmaksi osaksi sileää neuletta. Vasemassa reunassa toistuu kaunis lehtipitsi, oikealla puolestaan neljän silmukan ainaoikeinneule. Ainaoikean tulisi estää reunan rullautuminen mutta tässä huivissa se kääntyy ja rullautuu iloisesti, huolellisesta pingotuksesta ja maanittelusta huolimatta, mur.

Muuten huivi on kaunis, hieman stoolamainen kokonsa puolesta eli käy vaikkapa hartioille kiedottavaksi viileänä iltana. Merinovilla antaa lämpöä ja pehmeyttä, silkki viileyttä, keveyttä, kiiltoa ja ylellistä tuntua. Adjektiiveja riittää mutta lanka ansaitsee ne kaikki.

Ja olipa mukavaa saada näin pian edellisen kirjoituksen jälkeen jotain valmiiksi ja esiteltäväksi! Ehkä se oli sen kauneimman lankakerän kautta vannominen, mikä auttoi. Tai sitten se, että olen ollut viime päivät ansaitulla lomalla ja kutomisaikaa on kerrankin ollut riittämiin.

19 kommenttia:

  1. Niin hengästyttävän kaunis ja ihana!

    VastaaPoista
  2. Kaunis Saroyan, siihen sopii siniset sävyt ihanasti! Mulla on ihan sama kokemus tuosta rullautumisesta, tein samanlaisen vähän aikaa sitten. Onneksi se ei käytössä haitanne.

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis huivi. Saroyan on mahtava malli ja valitsemasi lanka on kyllä ihanan ylellisen kuuloinen.

    VastaaPoista
  4. Niin kaunis ja hienistunut huivi!

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi! Ja niin tasaista jälkeä.

    VastaaPoista
  6. Oooh, hieno. Olen tehnyt pari Saroyania ja se on hyvä malli käyttää. Tuo lanka ja väri vetoaa tähän aikaan vuodesta... lemmikin sini...

    VastaaPoista
  7. Oi miten hieno huivi! :) Lanka kuullostaa todellakin kokeilemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
  8. Miten ihmeessä osaat arvioida langan kulutuksen gramman tarkkuudella? Nyt menin jo melkein sanattomaksi. :o

    Neulomasi huivi on aivan uskomattoman tyylikäs! Alalaidan kaunis lehtikuvio ja sileä neule toimivat hienosti yhdessä.

    VastaaPoista
  9. Oi että on kaunis huivi, ja kauniisti esitelty!

    VastaaPoista
  10. Zelda: Ihana sinua, kiitos.

    Altocumulus: Tuskin tosiaan haittaa mutta ärsyttää kyllä hieman. Kun eihän sen tuollainen pitänyt olla!

    Tiina: Malli on hyvin suunniteltu ja tehty, tykkäsin todella. Parasta on se, että voi käyttää oikeastaan mitä tahansa lankaa ja aina onnistuu.

    Mammutti: Silkki tekee kaikesta aina hieman hienostuneenpaa, luulisin :) .

    Kytsätär: Tasaisuuteen auttoi pingotus, sitä ennen jälki näytti hieman toiselta ;) .

    Mokkakissa: Minuakin houkuttaisi tehdä toinen, paksummasta langasta.

    Ellie: Ihastuin tosiaan tähän lankaan. Siitä saisi huivin lisäksi myös kauniin pitsitakin tai kevyen kevätmyssyn.

    Satakieli: Langankulutuksen tarkasta arvioinnista voi kiittää ohjetta: siinä on laskettu kuinka monta prosenttia lankamäärästä voi käyttää kuhunkin osioon (lisäyksiin, suoraan osaan ja kavennuksiin). Pari punnitusta työn edetessä vaa'alla ja kas, optimaalinen tulos :D .

    Maikki: Kiitos! Kuvia ottaessa oli harmaa päivä enkä meinannut saada väriä toistumaan oikein. Olisinko ottanut kolmisenkymmentä kuvaa ennen kuin olin tyytyväinen. Normaalisti riittää vähempikin :) .

    Iinu: On se, pehmeää ja silkkisen sileää!

    VastaaPoista
  11. Voi että miten kaunis, herkkä ja elegantti! Vau :)

    VastaaPoista
  12. Se on kaunis! Kuvat on ihanan herkät :) Kiva lukea kehuja langasta, pitäisi itsekin laittaa tätä jo puikoille.

    VastaaPoista
  13. Emma: Oi, kiitos!

    Maritta: Laita ihmeessä, huiviako ajattelit?

    Anu: Kiitos!

    VastaaPoista
  14. Kauniita päiviä: Kiitos :) . Se reunan rullautuminen harmittaa hieman mutta muuten tämä on ihana.

    VastaaPoista
  15. Kaunis, ja varmasti unelman pehmeä Saroyan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.