sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Oma

Ensimmäisen Multnomahin jälkeen puikoille pääsi saman tien toinen samanlainen. Helteestä johtuen työ eteni rauhalliseen tahtiin mutta nyt tuo huivi on valmis. Siitä tuli aivan ihana ja se on minun. Oma.



Malli: Multnomah
Lanka: Wollmeise, 100% Merino
Langan menekki: 158 g
Puikot: 3,5

Tein malliin muutaman muutoksen. Ohjeessa jokaisen kerroksen ensimmäinen silmukka kudotaan oikein mutta en pitänyt lopputuloksesta, joten tässä huivissa tuo reunasilmukka on nostettu nurin neulomatta, lanka työn edessä. Reuna on nyt paljon huolitellumman näköinen ja joustaa vähintään yhtä paljon kuin aina oikein neulottuna. Ensimmäisessä huivissa en myöskään lisännyt Feather & Fan kuviota silmukkaluvun kasvaessa, vaan kudoin reunoissa ja keskellä pelkästään oikeaa. Keskuskuviossa tuo ratkaisu toimii mutta sivut sen sijaan jäivät hassuiksi lärpäkkeiksi. Tässä huivissa kudoin edelleen keskellä oikeita silmukoita mutta lisäsin sivureunoihin puolikkaan kuvion aina kun sivusilmukoiden lukumäärä oli kasvanut sopivasti. Lopputulos on tasapainoisempi ja eheämpi. Ja vähänkö olen ylpeä itsestäni! Tulin ajatelleeksi miten ohje olisi enemmän minun mieleeni ja osasin vielä toteuttaa nuo pienet muutokset ihan itse.



Tämä oli samalla ihka ensimmäinen työni Wollmeisesta. Lankavarastosta valikoitui vyyhti värissä Orient (WD), jossa ovat kaikki kauneimmat syksyn värit. Värien upeus on suorastaan hengästyttävä mutta langan tuntu ei puhutellut yhtään samalla lailla. Puuvillaa. Siltä se tuntuu. Ja minä kun pidän yli kaiken villan tunnusta. Ja kuitenkin tämä on 100% merinoa. Neuloutuu kuitenkin kauniisti ja pingottuu upeasti ja tuskin maltan odottaa syksyä, jolloin pääsen tätä käyttämään. Tästä tuli välittömästi oma suosikkini. Ja olipa muuten reilun painoinen vyyhti. Huiviin meni lankaa 158g ja jäljelle jäi vielä ihan hyvän kokoinen nöttönen.

17 kommenttia:

  1. Tämä on TOSI KAUNIS !
    Ja siististi tehty, ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  2. Hieno on! Nytpä keksin myös, mitä teen tällä viikolla Tallinnasta ostamastani vihreästä liukuvärjätystä langasta. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  3. Totta - siitä tuli aivan ihana, mehevä ja houkuttava!

    VastaaPoista
  4. Mielettömän upea huivi! :) Tulee jo syksyä ikävä kun huiviasi katselee. :)

    VastaaPoista
  5. Malli tuo hienosti esiin Wollmeisen värit! Oli kiva lukea miten pohdit ja toteutit malliin muutoksia.

    VastaaPoista
  6. Kaunis! Ja todellakin ihanat syksyiset värit! Todella onnistunut huivi.

    VastaaPoista
  7. Upea huivi ja ihastuttava lanka! On todellista taitoa osata parannella valmista mallia itselleen mieluisammaksi. Minäkin aion ottaa oman keltaisen huivini käyttöön syksyllä!

    VastaaPoista
  8. Tosi nätti huivi! Värit sopii kauniisti tohon. Hienoa että osasit muokata mieleiseksi! =)

    VastaaPoista
  9. Nami sentään, mikä huivi! Aivan ihana. Orient sopii tuohon juuri loistavan hyvin.

    VastaaPoista
  10. Mielettömän hieno! Nuo värit suorastaan kiljuvat ihanuuttaan. Onneksi olkoon. Kyllä siellä kelpaa!

    VastaaPoista
  11. Anneli: Oi, kiitos :) .

    Ellimelli: Ole hyvä vain :). Liukuvärjätty lanka sopii tähän malliin varmasti loistavasti.

    Pirle: Mehevä, ihana sana kuvaamaan huivia :) .

    Ellie: Niin minullekin, tässä ovat ne kaikki kauneimmat syksyn värit.

    Mari: Wollmeiseni tykkäsi selvästikin tästä mallista, koska ei lätäköitynyt juuri yhtään, mitä nyt F&F-osioon tuli joitain aavistuksenomaisia värikasautumia mutta niitä ei lasketa :) . Mukavaa myös, että projektiin liittyvät ajatelmani ovat kiinnostavia.

    Maritta: Paljon kiitoksia :) .

    Satakieli: Ulkoilutetaan huiveja sitten yhdessä: sinä keltaisessa ja minä tässä punaisessa :) .

    Riikka: Sukkia lukuun ottamatta kudon kaiken aina hyvin malliuskollisesti, joten pienetkin omat muutokset ja parannukset ovat edistyksellisiä asioita :) .

    Mari: Kiitos :) .

    Zelda: Olen itsekin tähän todella tyytyväinen. Ajatella, ei mitään kulmien rypistelyä eikä pohdintaa, että tuon olisi voinut tehdä toisinkin :) .

    Outi: Kelpaa kyllä, ja syksyllä sitten vielä enemmän, kun huivia pääsee ihan ulkoiluttamaan :) .

    VastaaPoista
  12. Ihana huivi! Väri on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  13. Kaisa: Totta, nuo värit ovat parhautta.

    Pampuliina: Kiitos! Pidän tästä itsekin ihan valtavasti.

    VastaaPoista
  14. IHANA huivi. Värikin on juuri semmoinen, minkä minäkin tahtoisin. Harmi, kun nämä hyvät ohjeet on aina englanniksi, enkä minä ymmärrä niitä:(

    VastaaPoista
  15. Sude: Tämä on kyllä tosi helppo. Puolet huivista kudotaan pelkillä oikeilla silmukoilla ja toinen puoli onkin tuttua Feather and Fan-kuviota. Netistä löytyy myös käteviä neulesanastoja, esimerkiksi Ullan sivuilta apua saa englannin, ruotsin, saksan, ranskan ja italian kielille.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.