maanantai 12. lokakuuta 2009

Pitsiä, sukkia ja lankaa molempiin

Neulomisaika on ollut todella vähissä viime päivinä. Syynä kolme isoa tenttiä, joihin valmistautumiseen kuluu aikaa. Lisäksi kun vielä käy opintojen ohessa töissä ja pitää huolta kodista ja parisuhteesta, ylimääräistä aikaa ei ole ollut kovinkaan paljon. Tentti numero yksi oli viime viikolla ja numero kaksi tänään, ja palkitsin itseni pienellä shoppailukierroksella.



Haapsalu Sall. Monissa blogeissa nähty ja ihasteltu. Olihan se pakko hankkia ihan omaksi.

Kirja kertoo Viron Haapsalun huiviperinteistä ja esittelee upeita malleja. Perinteiset huivit on neulottu henkäyksenohuesta langasta ja valmiin huivin tulisi mahtua naisen vihkisormuksen läpi. Ihan niin ohutta ja hienoa pitsiä tuskin saan itse aikaiseksi mutta mallit ovat varmasti kauniita myös paksummallekin langalle sovellettuina.

Kirjan alussa on kerrottu pitsien historiasta, harmi vain että tämä osio on ainastaan viroksi. Mallineuleisiin löytyy onneksi ohjeet myös englanniksi.

Tämä on todella kaunis ja ihana.



Tämä kirja on hetken mielijohteesta ostettu. 2-at-a-time socks, eli kuinka kutoa sukat kaksi kerrallaan pyöröpuikoilla. Tekniikka on varmasti hurjan kätevä, kunhan sen ensin oppii. Olen huomannut vierastavani uusia tapoja tehdä asioita. Kun kerran on aina kutonut sukat viidellä sukkapuikoilla varresta varpaisiin, tuntuu lähes turhalta opetella tekemään se toisin. Magic loop ja toe-up, olen suorastaan kieltäytynyt edes katsomasta sellaisten ohjeiden suuntaan. Mutta ehkä tämä kirja herättäisi kiinnostuksen.



Kirjat hankin Hobboksista ja koska lähellä on sopivasti Menita, käväisin sielläkin. Regian Hand-dye Effect sukkalanka on tämän syksyn uutuus, huivilangaksi puolestaan valikoin ohutta Pirkka-lankaa ja Wetterhoffin Silviaa, kumpaakin kaksi vyyhteä. Ihan alkoi hymyilyttää, kun kummankin vyötteeseen on kirjattu langan olevan pysyvästi koisuojattua (Silvia) ja koinkestävää (Pirkka-lanka). En ole aiemmin tuollaisia merkintöjä langoissa nähnytkään.

Ja jos aikoo kutoa pitsiä, tarvitaan kunnon pitsipuikot. Ostin siis ensimmäiset Addini, 3,5 mm, 80 cm.

Ulkona sataa lunta/räntää, joten mikä onkaan ihanampaa kuin käpertyä sohvalle viltin alle, juoda teetä ja selata uusia neulekirjoja :) .

8 kommenttia:

  1. Ihania hankintoja. :) Tuo 2 sukat kerralla kirja näyttää tosi kiinnostavalta! Olen myös 5 sukkapuikkoa sukkiin-ihminen, mutta neulesuunnalla ei niin väliä.
    Nuo Addin pitsipuikot ovat muuten aivan ihanat!

    VastaaPoista
  2. Siitä Wollmeisen väristä,rapsuta varovasti We are diffrent tarraa pois,pitäisi löytyä värin nimi...
    Ole hyvä vaan,ilo on ollut kokonaan miun puolellani : D

    VastaaPoista
  3. Sinulla on aina niin kauniita kuvia, tykkään erityisesti tuosta ylimmäisestä.

    VastaaPoista
  4. Ihania kirjalöytöjä siullakin! Miunkin pitäisi opetella tuo sukanteko kärjestä aloittaen mut en ole vielä uskaltautunut yrittämään, mitä jos se menee ihan pieleen heti? :D Noei, pakko yrittää kun tuossa Punokset puikoille -kirjassani kaikki sukkamallit on aloitettu kärjestä... Aloitin kyllä siitä kirjasta juuri ensimmäisen kolmiohuivini. Kaksi sukkaa samanaikaisestikin olisi hauska oppia neulomaan, mutta mikäli ei suomeksi jostain ohjeita löydy niin ensin pitäisi opetella nuo neulontatermit in English. Herkkulankojakin olet ostanut, varsinkin tuo Regia!

    VastaaPoista
  5. Ellie: Sukkakirja vaikuttaa parin selaamisen perusteella onnistuneelta ostokselta, vaikka hetken päähänpisto olikin. Alussa on selitetty tekniikka ja sen jälkeen on vuorossa kauniita sukkamalleja. Ja nuo mallit voi siis toteuttaa millä tekniikalla vain! Addeja on kehuttu niin paljon, että sellaiset hankin tulevia pitsejäni varten :) .

    Tarja: No niinpä löytyikin, hän on Campari Orange. Ja aivan ihana, sanoinko jo? :D

    Nna: Kiva kuulla :) . Kuvaaminen on hauskaa! Joskus kyllä mietin sorrunko liikaan yrittämiseen ja tekotaiteellisuuteen... En kai? :D

    Emma: Tein viime jouluna sniikkerit kärjestä aloittaen. Ei ollut vaikeaa ja onnistuivat hyvin. Silti tunnen epäluuloa kaikkia "uusia" tekniikoita kohtaan. Kummallista :) . Kolmiohuivejakaan en ole tehnyt mutta nyt olisi tarkoitus, on ohjeita, lankaa ja pitsi-Additkin.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoisia kirjoja.Olisi mukava saada omaankin käsityökirjastoon.ja ihania lankoja!

    VastaaPoista
  7. Famu: Neulekirjat ovat ihania :) . Tosin tämän shoppauskierroksen jälkeen tuli hieman huono omatunto kaikesta ostelusta...

    VastaaPoista
  8. Haluan ehdottomasti tutustua uusiin neulekirjoihisi, vaikka en niistä paljoa ymmärräkään. Voin taas kertoa mitkä mallit miellyttävät minua eniten!

    Olen muuten jättänyt sinulle haasteen blogiini. Tule katsomaan saatko siitä mitään irti. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.