sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Every knitter's gauge is unique

Eli vapaasti suomennettuna: jokaisen neulojan käsiala on erilainen.

Oma käsialani taitaa olla harvinaisen tiukka. Tähän tosiasiaan törmään lähes jokaisen neuleohjeen kohdalla. Otetaan esimerkiksi vaikka Cookie A:n Monkey. Tämä suosittu sukka ehdotetaan neulottavaksi 2/2,5 mm puikoilla, silmukkaluvun ollessa 64. Kokemuksesta tiedän, että niitä noudattamalla tuloksena olisi lapsen jalkaan sopiva sukka, ei aikuisen, kuten olisi tarkoitus.

Omaa käsialaani tarkkailemalla sekä liian pienistä sukista opiksi ottamalla olen kehittänyt taulukon, hyvän peukalosäännön sille montako silmukkaa tarvitsen naisten perussukkiin neuloessani tietyllä puikkokoolla. Kas tässä:

Puikot 2,5 vaativat 72 silmukkaa
Puikot 3,0 vaativat 64 silmukkaa
Puikot 3,5 vaativat 56 silmukkaa

Puikkokoon kasvaessa tai pienentyessä 0,5 mm on muutos aina 8 silmukkaa.

Entäpä välikoon puikot? Helppoa! Puikkokoon muuttuessa 0,25 mm muuttuu silmukkaluku aina 4:llä.

Puikot 2,25 vaativat 76 silmukkaa
Puikot 2,75 vaativat 68 silmukkaa
Puikot 3,25 vaativat 60 silmukkaa
Puikot 3,75 vaativat 54 silmukkaa

Tämän jälkeen perussukat eivät ole tuottaneet enää minkäänlaisia ongelmia.

Mutta palataan jälleen Cookie A:han ja tällä kertaa hänen ihastuttavaan kirjaansa Sock Innovation. Kirja on täynnä upeita ohjeita, joita tähän asti olen lähinnä vain ihaillut. Ehdotetut puikkokoot eivät täsmää käsialaani, eivätkä myöskään ehdotetut silmukkaluvut. Laskukaavanikaan eivät auta, sillä ohjeet ovat täynnä erilaisia palmikoita ja kiertäen neulottuja silmukoita. Kuinka ne vaikuttavat silmukkamääriin? Kuinka monta lisäsilmukkaa vaaditaan?

Tänään ratkaisin koodin. Helpompaa kuin laskea jokaisen mallin kohdalla yksittäisten elementtien vaikutus, on tarkastella kuinka paljon käsialani eroaa keskimäärin kaikkiin malleihin ehdotetuista silmukkaluvuista ja puikoista. Tulos on 0,75 mm. Sen verran paksummat puikot tarvitsen ja voin käyttää ohjeessa ilmoitettuja silmukkalukuja. Tai vastaavasti voin mallin niin salliessa lisätä yksinkertaisesti mallikertojen (pattern repeats) määrää, koska nyt tiedän mihin silmukkalukuun sen tulisi täsmätä käyttäessäni tietyn kokoisia puikkoja.

Vihdoinkin, siis vihdoinkin voin aloittaa Cookieni. Ja saattaa olla, että tämä sama koodi pätee kaikkiin muihinkin (sukka)malleihin. On vain muistettava maaginen luku 0,75.

Todellista arkielämän matematiikkaa, eikö vain?

9 kommenttia:

  1. Vau, arkipäivän matikkaa :) Mulla on onneksi niin justiinsa taviskäsiala, että voin neuloa liki kaikki ohjeet suoraan sellaisenaan. Toistaiseksi käsialani on heittänyt ainoastaan Aapeli-sukkien kanssa - niistä tuli liian pienet ohjeen mukaisilla puikoilla ja silmukoilla...

    VastaaPoista
  2. Mullakin oli joskus tosi tiukka käsiala, vuosien saatossa se on aika paljon löystynyt. Yleensä saan sopivan kokoisia puseroita tekemällä L:n silmukoilla ja M:n mitoilla. Vaikuttava tuo sinun matikkamallisi. Omaa coocietani olen vasta katsellut, katsotaan, joudunko minäkin tekemään jonkun kaavan ennekuin saan sopivia sukkia.

    VastaaPoista
  3. Heh, varsinaista salatiedettä. :D

    VastaaPoista
  4. Minulla on yleensä tavis-käsiala, mutta joskus on heittoja tullut. Sukat onnistuvat helposti, mutta isommista neuleista tuppaa tulemaan ylisuuria.

    VastaaPoista
  5. Käsialasi on minusta todella siistiä eikä mitenkään liian tiukkaa. Ehkä ohjeet ovatkin liian löysiä! ;)Neulematematiikkasi oli muuten vaikuttavaa. Vältyt epäilemättä turhalta työltä, kun osaat arvioida silmukoiden määrän noin hienosti etukäteen.

    VastaaPoista
  6. Mustikka: Aapelit olisivat ihanat tehdä mutta kuka modaisi ohjeen, kas siinäpä pulma :) .

    Päivi: Aloitin ensimmäiset Cookieni, Eunicet, ja jouduin heti purkamaan ja vaihtamaan puikot pienempiin. Ihan ei matikka siis toiminut (ehkä siksi kun malli sisältää aika paljon pitsineulettakin). 0,75 mm sijaan 0,5 mm paksummat puikot riittivät, eli siis 2,75 ovat nyt käytössä. Katsotaan millaiset niillä tulee :) .

    Makepeace: Salatiedettä tosiaan :) . Tai aivojumppaa. Hyvä etteivät aivot nyrjähtäneet kun pähkäilin kaavojeni kanssa :D .

    Marjut: Tavis-käsialassa on etuja. Tietenkin se, että ohjetta voi soveltaa sellaisenaan ja toiseksi myös lankaa kuluu vähemmän!

    Satakieli: Aivan, ehkä ohjeet ovat liian löysiä! Voisikohan tästä tehdä Virallisen Valituksen jonnekin...? :D

    VastaaPoista
  7. Voi että pitäis munkin joskus jaksaa laskea tällanen kaava tai suhdeluku tms. itselleni, olisi hyvin hyödyllistä, paljon parempi kuin aina laskea uudelleen..

    Ja kiitos kovasti pyyhe-kehuista. :)

    VastaaPoista
  8. Uteliaana kysyn, kuinka laskit keskimääräisen poikeavuuden? Teitkö kenties jokaisesta ohjeesta mallitilkun?

    Minulla on nimittäin päinvastainen ongelma: teen liian löysää. 64s riittäisi melkein elefantille. Yleensä käytän sellaista 48s kahden ja puolen puikoilla. Olisi kiva laskea jonkinlainen suhdeluku. Jaksaisitko neuvoa rautalangasta vääntäen miten se tehdään?

    VastaaPoista
  9. Hillanen: Pyyhe oli tosi kiva ja kehut ansainnut :) .

    Juuli: Nyt pistit pahan. Lähinnä hyödynsin tuota taulukkoa, eli mitkä puikot täsmäävät mihinkin silmukkalukuun. Eli jos mallissa sukat on kudottu käyttäen 64 silmukkaa ja 2,25 puikkoja, tarkoittaa se minun kohdallani puikkoja 3, sillä minun käsialallani puikot 3 täsmäävät 64 silmukkaan. Tai vastaavasti minun pitäisi lisätä mallin silmukkalukua 76:een jotta voisin tehdä sukat puikoilla 2,25. Sitten vielä tutkailin kiertäen neulottujen silmukoiden vaikutusta sekä palmikoita, ja totesin Sock Innovationin mallien eroavan omasta käsialastani keskimäärin sen 0,75 mm. Tosin siihenkin tuli heti korjaus, kun Eunicet tarvitsivat ainoastaan 0,5mm paksummat puikot, ainakin näin luulen, sukat ovat vielä kesken.

    Oliko yhtään apua?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.