lauantai 23. toukokuuta 2009

Kuinka sukkalanka kesytetään

Lankavarastossani on useita ihania vyyhtejä moniväristä lankaa. Klubipaketeista saatua, lankakaupoista hankittua, ihan siitä syystä että nuo langat ovat usein henkeäsalpaavan kauniita. Ne oli vain pakko saada.

Lankojen siirtäminen sukiksi tuotti sen sijaan ongelmia. Tulos ei ollut yhtään sitä mistä ne ostaessani olin haaveillut ja millaiset sukat nähnyt sieluni silmillä. Kohtasin lätäköitymistä ja muita efektejä, ja ihanat langat jäivät käyttämättä.

Siispä tilasin Bookplussasta (luottokirjakauppa, josta olen tilannut kaikki ulkomaiset neulekirjani) tämän.



Carol J. Sulcoski: Knitting Socks With Handpainted Yarn. Kirjan alussa on katsaus käsinvärjättyjen lankojen anatomiaan ja vinkkejä ei-toivottujen efektien kesyttämiseksi. Opiskelin osion läpi ja vaikka siinä ei mitään mullistavaa uutta tietoa ollutkaan, asiat oli kuitenkin esitetty varsin näppärästi ja kiinnostavalla otteella.

Kirjan varsinainen anti on kuitenkin sukissa. Kauniit mallit sytyttävät halun kaivaa käsinvärjätyt vyyhdit esille sekä kokeilla ohjeita käytännössä.



Olen muuten tullut siihen tulokseen, että neulekirjat ovat oikeastaan yhtä addiktoivia kuin langatkin. Niin fiiliksissä olen tästäkin uudesta hankinnastani. Ja nyt ... kutomaan! :)

5 kommenttia:

  1. Hihi, niinhän ne ovat! Sen todisti jo viime vuodenvaihteen saldoni: vuonna 2008 ostin 24 uutta neulekirjaa. ;DD

    VastaaPoista
  2. Wow, 24 neulekirjaa! I-h-a-n-a-a .

    VastaaPoista
  3. Olen minäkin miettinyt samaa- miten niistä monenkirjavista tulee nättiä sukkaa? Tuo kirja on hankintalistalla. Odotan mielenkiinnolla, millaisia sukkia siitä syntyy - hyviä neulehetkiä!

    VastaaPoista
  4. Tutulta kuullostaa, vaikkakin mulla on taipumus ostaa neulelehtiä enemmän kuin neulekirjoja. Nytkin mulla on kuuden eri lehden viimeisin numero, enkä ole ehtinyt tehdä yhdestäkään vielä mitään... Kesällä sitten...

    VastaaPoista
  5. Mari: Ensimmäinen sukkapari kirjan mallilla puikoilla, ja näyttää hyvältä!

    PuikOtus: Kesällä sitten :) . Ja eikös sinulla alakin kesäloma tänään?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.