maanantai 23. helmikuuta 2009

Synttärijuhlaa ja arvonta!

Kutomus-neuleblogini on kohta vuoden ikäinen. Ensimmäisen postaukseni tein 26.2. eli muutamaa päivää vaille vuosi sitten. Sitähän pitää juhlia! Ja koska minulla on myös tänään syntymäpäivä, täytän 30 eli olen uuden vuosikymmen alussa (kiitos Taina hyvästä ilmauksesta), on todellakin aihetta tuplasynttäreihin :) .

Järjestän ensimmäisen blogiarvontani. Tuplajuhlien kunniaksi tarjolla on kaksi palkintoa.



Ensimmäisenä 220 g:n vyyhti vironvillaa,



ja toisena kaksi kerää Marks & Kattensin Sarekia!

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin kommenttilaatikkoon. Olisi kiva jos samalla kertoisit kuinka usein käyt blogiani lukemassa sekä tietysti mitä tästä pidät. Plussia, miinuksia, mikä täällä on kivaa, mitä voisi vielä kehittää. Ja osallistuahan voi seuraavaan postaukseen asti.

35 kommenttia:

  1. luen bllogiasi blogilistan kautta, eli päivitys tahdissa. Pidän munista tekemistäsi töistä, vaikken olekaan kova niitä kommentoimaan.

    VastaaPoista
  2. itsekin seurailen blogilistan kautta. vasta vähän aikaa sitten olen blogisi löytänyt, joten kehtysehdotuksia ei ole, mutta kivalta näyttää :)

    VastaaPoista
  3. Mä tilaan blogiasi Google Geaderiin, joten kaikki postaukset tulee luettua tuota pikaa niiden julkaisun jälkeen.

    Tykkään ainakin runsaista kuvista! Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia. Ja sama synttärikin kuin mulla, mutta olen tasan 10 v vanhempi. Tuplasti onnea juhlapäivistä.

    VastaaPoista
  5. Minäkin seuraan Googlereaderin kautta kaikki päivityksesi. En muista miten löysin blogisi alunperin, mutta tykkään tekemistäsi töistä ja blogisi kuvista.

    VastaaPoista
  6. Joka kerta käyn lukemassa kun olet päivittänyt, olet lukulistallani google readerin kautta :)

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon

    Blogilistalta tulee tänne eksyttyä aina silloin tällöin ja ihailemaan aikaan saannoksiasi.

    VastaaPoista
  8. Blogilistan kautta luen blogiasi eli ainakun päivitys näkyy! Tosin kommentit jää aina kirjaamatta niinkuin moneen muuhunki blogiin. :( Yritän parantaa tapani.

    VastaaPoista
  9. Käyn täällä aina kurkkimassa kun olet päivittänyt. Blogissasi pidän runsaista, värikkäistä kuvistasi.

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea molemmille!
    Minä luen blogilistan kautta uusimmat päivitykset.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Onnea tuplasti! :)

    Blogisi on GoogleReaderissani, joten käyn lukemassa blogiasi säännöllisesti. Kivat jutut, neuleet ja kuvat saivat minut tilaajaksesi alunperin. :)

    VastaaPoista
  12. Helou ja onneksi olkoon niin blogille kuin sinullekkin! Blogilistan kautta luen myös, eli päivitysten mukaan! Ihana seurattava blogi, ei muutosehdotuksia =)

    VastaaPoista
  13. Tupla onnee tuplasynttäreille!

    Luen blogiasi Newsfiren kautta säännöllisesti. Pidän hyvistä kuvista ja hienoista töistäsi. Blogisi yleisilme on rauhallinen, pidän myös siitä.

    VastaaPoista
  14. Onnea 1-vuotiaalle blogille. Käyn lukemassa säännöllisesti päivitysten jälkeen. Sinulla on kivat sivut ja hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  15. Ekaa kertaa blogissasi. Suosikkeihin meni! =) Onneks olkoon, sekä blogille että kirjoittajalle.

    VastaaPoista
  16. Tupla onnittelut!
    Käyn lukemassa blogisi aina kun päivittyy, blogilistallani olet, mukavaa blogia on kiva seurata.

    VastaaPoista
  17. Onnea tuplaten, blogille ja sen kirjoittajalle :)
    Olet suosikeissani ollut jo jonkin aikaa, aina kyläilen lukemassa uuden päivityksen. Tykkään meiningistä :)

    VastaaPoista
  18. Eksyin blogiisi jonkun muun blogin kautta. Tässä flunssaisena surffailen netissä ja kiertelen blogista toiseen :)

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea 30v. päiväsi johdosta sekä blogin vuosipäivästä! Mukavaa kun on juhlittavaa.

    Olen ollut joitakin kuukausia vakitilaajasi, ja luen Google readerin kautta päivityksesi. Sivusi ovat mukavat, pirteät ja kuvat kauniita.

    VastaaPoista
  20. Hei! Olen ekaa kertaa täällä, googlen kautta löysin perille. Onnea blogillesi ja mukavaa kevään odtusta!

    VastaaPoista
  21. Onnea! Seuraan blogiasi Blogilistan kautta, joten aina tulen kun olet päivittänyt. :o) En enää muista miten tulin ensimmäisen kerran.

    VastaaPoista
  22. Luen blogiasi googlen syötteenlukian kautta ja aina silloin tänne eksyn, kun olet sivujasi päivittänyt. Onnittelut tupla synttäreiden johdosta!

    VastaaPoista
  23. Onnea omista ja blogin synttäreistä!

    Käyn lukemassa päivän-parin sisällä aina uuden postauksen, sillä seuraan blogiasi bloglinesin kautta.

    Täällä on kivaa pirteät värit, kivat neuletyöt ja ihan sivupohja :)

    VastaaPoista
  24. Olet listallani, joten käyn vähän väliä katselemassa. Tykkään kuviesi väreistä ja tunnelmasta. Onnea tuplasti!

    VastaaPoista
  25. Onnittelut jo näin etukäteen. Käyn aina silloin tällöin vierailemassa. Ihanan herkulliset kuvat ja sopivasti tekstiä. Jatka samaan malliin. t.Virpi

    VastaaPoista
  26. onnea ja ihan eksyin ensimmäisen kerran blogiisi, pitää tutustua tarkemminkin, mutta kivalta näyttää.

    VastaaPoista
  27. Tuplapaljon onnea!! Blogillasi on muuten erinomainen syttäripäivä, minä vaan oon pari vuotta vanhempi.. Luen Google Readerin kautta, en vaan saa aikaiseksi kommentoida kovin usein.. Mut koukutti yhdistelmä kuvat+työt+tekstit (mitenkään järjestykseen en laittanut noita).

    VastaaPoista
  28. Onnea! Oma blogini on lähes yhtä vanha :) Vasta löysin blogisi, mutta joulun jälkeen olen käynyt täällä aina kun selailen kirjanmerkkejäni, parin viikon välein. Käyn, koska sinulla on kauniit kuvat ja sujuva teksti sekä käsitöitä minun makuuni. Pitkää ikää!

    VastaaPoista
  29. Onnea blogillesi ja itsellesi!
    Minä käyn täällä säännöllisen epäsäännöllisesti, joskus blogilistan kautta, joskus muuten vain. Ja mikä viehättää? En oikein osaa sanoa, joissain blogeissa vain on "sitä jotakin", joka saa katsomaan aina uudestaan, onko tullut päivityksiä...

    VastaaPoista
  30. Käyn täällä aina kun se on blogilistalla päivittynyt. Kiva blogi!

    VastaaPoista
  31. Onneksi olkoon blogillesi ja sinulle Heidi!
    Olen hyvin ihastunut töihisi, kuten hyvin tiedät ja vierailen sivulla viikottain. En voi muuta kuin ihailla lahjakkuuttasi ja kekseliäisyyttäsi sukantekijänä! Muutkin käsityöt ovat olleet todella upeita.
    C'est magnifique!

    VastaaPoista
  32. Ihanan pirteä blogi! Silloin tällöin tulee tänne "eksyttyä"...
    T: raija

    VastaaPoista
  33. Onnea sekä sinulle että blogillesi! Luen aina, kun tulee päivitystä eli blogisi on mulla blogilistan suosikeissa.

    VastaaPoista
  34. Onnea! Google Readerin kautta minäkin seurailen säännöllisesti postauksiasi. Parasta blogissasi ovat ihanat värikkäät kuvat!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.