maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ikuisuusjuttuja

Silläkin uhalla, että tämä voidaan tulkita ylpistymiseksi, on ihan pakko hehkuttaa. Tiedättekö, tuo viimeksi bloggaamani Marina nostettiin Ravelryssa etusivulle osana maaliskuussa valmistuneita vihreitä projekteja. Ja nyt huivini on kerännyt yli 11 400 katselukertaa ja saanut sellaiset 680 sydäntä eli klikkausta suosikiksi! Tuntuu kyllä todella huikealta ja minä olen ihan hupsun otettu koko jutusta.

Hyvältä tuntuu myös näiden sukkien valmiiksi saaminen. Niissä kun yhdistyy kaksi ikuisuusjuttua, malli ja lanka.

MalliFroot Loop by Kristi Geraci
Lanka: Cherry Tree Hill Yarns, Supersock Select Semi-Solids "Blossom"
Lankaa kului: 105 g
Puikot: 2,5

Froot Loop on julkaistu Knittyssä vuonna 2008 ja siitä asti se on odotellut sukkajonossani. Pari kertaa aloitinkin mutta jostain syystä yritykset tuli purettua heti alkuunsa. Enää en edes muista miksi, sillä malli on kiinnostava, kaunis ja helposti muunneltavissa eri kokoihin. Ehkä se vain odotti, että keksisin yhdistää siihen juuri oikean langan?

Kyseinen lanka puolestaan on saapunut tähän talouteen vuonna 2009 (ihanaa, kun blogi muistaa nämä asiat puolestani). Väri on tosiaan tuollainen herkkä vaaleanpunainen ja langan laatu tiukkakierteistä merinoa, joka kestää erittäin hyvin purkamista. Tuli nimittäin joitain kertoja purettua tästä aloitetut sukat, kun malli hukkui aina jonnekin langan kirjavuuden alle. Froot Loopissa kaikki sitten loksahti kohdilleen. Lanka käyttäytyi kuin unelma ja raidoittui kiltisti, ja malli pääsi kuitenkin hienosti esiin.

Pieni höh tässä muuten niin loistoprojektissa on sukkien istuvuus. Renkuloiden välissä olevat palmikkoraidat kun vähentävät joustavuutta tavanomaisiin sukkiin verrattuna, joten pikkuisen näitä on hankala saada, ainakin näin vastavalmistuneina, kantapään yli. Mutta eivätköhän sukat käytössä mukaudu väljemmiksi.

24 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat! Ja lämpimät onnittelut huivin vuoksi! Kaunis huivi se onkin ja ansaitsi kunniansa! :-)

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu! Kyllähän tuosta nyt sietääkin olla otettuna! :) Kaunis huivi, ja kauniit on sukatkin.

    VastaaPoista
  3. Tottakai täytyykin olla iloinen noin huomattavasta huivin suosiosta! :-) Nämäkin sukat ovat tosi kauniit <3

    VastaaPoista
  4. Herkän hehkeät sukat. Teet niin ihanan huolellista jälkeä - lanka ja malli kohtaavat aina just eikä melkein. :) Huikeat katselu- ja tykkäysluvut ovat ihan ansaittuja! :D Luvuissa huomaa hyvin sen, miten paljon neulovia ihmisiä on (jatkaisin "maailmalla" ellei se kuulostaisi vähän tyhmältä :D)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sen langan ja mallin valikoimiseen käytetään yleensä aina ihan tuhottomasti aikaa. Ja puretaan armotta, jos ei näytä hyvältä. Perfektionismia :) .

      Minusta on myös ollut huikeaa seurata mistä kaikkialta niitä klikkauksia on tullut. Hauskaa myös tajuta miten neulominen yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa.

      Poista
  5. Kyllä kannattaakin olla iloinen huomionosoituksesta. Sukat ovat todella kauniit ja jälki niin uskomattoman tasaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kudon todella tiukkaa, joten siinä taitaa olla tasaisen käsialan salaisuus!

      Poista
  6. Kauniit sukat! Ja onnittelut huivin suosiosta.

    VastaaPoista
  7. Nyt vasta hoksasin edellisen huivin - ja kyllä se on täysin klikkaukset ansainnut!
    Nämä nyt esittelemäsi sukat ovat mielettömän kauniit. Ohjeen kuvat eivät olisi innostaneet yhtään, mutta nämä siun sukat ovat ihan toinen juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakaa mielipiteeni on, että kaikki näyttää söpömmältä vaaleanpunaisena (tai vaaleanvihreänä).

      Poista
  8. Kyllä oli vihreä huivisi paikkansa etusivulla ansainnut :) Ja nääkin on taas niin hienot, sie et taida ikinä neuloa mitään rumaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minunkin puikoilleni aina säännöllisesti eksyy jotain tosi outoa. Ne rumat vain saavat todella nopsasti purkutuomion, sillä esteettisten syiden lisäksi kärsivällisyyteni ei riittäisi jonkin mörvelön nyhertämiseen :)

      Poista
  9. Oi että on sukat kuin karkit. Mahtava väri ja upea väritys. Vautsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värin puolesta hattaraa ja mallin osalta karkkinauhaa :)

      Poista
  10. Kyllä on taas niin kauniit sukat. Sulla on mielettömän kaunis käsiala. Huivisi on kyllä todella kaunis ja klikkaukset olet taatusti ansainnut :)

    VastaaPoista
  11. Nauti saamastasi huomiosta ja tykkäyksistä. Olet ansainnut niistä jokaisen!
    Ja nuo sukat, aivan mahtavan ihanat!

    VastaaPoista
  12. Marina sai kyllä huomiota ihan syystä, on se vaan niin nätti. :) Ja tää lanka näyttää ihan karkilta.

    VastaaPoista
  13. Ihan ansiosta Marina siellä keikkui:) ihana huivi. Ihanat on kyllä nämä sukatkin, nam!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.