sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vihreitä lehtikuvioita

Kevät on vihdoinkin tullut. Ruohikot vihertävät jo ja puihin ovat ilmestyneet söpöt pikkuiset lehdet. Eilen laitoin parvekkeen kesäkuntoon ja nautin siellä iltapäiväteen lintujen laulua kuunnellen ja kutoen muutaman kerroksen. Ja kevääseen juuri sopivasti sain valmiiksi uuden huivin. Vihreän, totta kai.


Malli: Haruni by Emily Ross
Lanka: Pirkanmaan Kotityö, Ohut Pirkkalanka
Lankaa kului: 188 g
Puikot: 4,0

Olen suunnitellut Harunin kutomista jo pitkään. Ohjekin oli tulostettuna. Lannistuin vain ohjenipun paksuudesta. Sillä jos ohjetta on sivukaupalla, tarkoittaa se mallin olevan vaikea. Siis tietenkin. Joten aina tämän kutominen jäi helpompina pitämieni mallien tieltä. Mutta sitten vihreät Pirkkalangat alkoivat jutella haluvansa vihdoinkin puikoille ja kertoivat haluavansa ehdottomasti tulla lehtipitsihuiviksi. Ihan nauratti, kun ohjeeseen sitten kunnolla perehtyessäni tajusin sen olevan helppo ja todella hyvin kirjoitettu. Kaksi selkeää kaaviota ja tukena sanalliset kerros kerrokselta etenevät ohjeet. Ei voi muuta kuin onnistua.


Lankaa oli kaksi vyyhtiä ja halusin käyttää ne mahdollisimman tarkasti. Kudoin huivista siksi reilusti ohjetta suuremman eli ennen B-kaaviota puikoilla oli 18 lehtikuvion kantaa per puoli. Reunapitsiä kutoessa jännitti hieman loppuuko lanka kesken mutta hyvin riitti, yli jäi kymmenisen grammaa. Tuloksena on täydellinen kietoutumishuivi, ei ylisuuri vaan juuri sellainen kuin haaveilinkin.


Kuvia ottaessani tuskailin värin kansa. Kamera halusi toistaa huivin lähes värittömänä, kaikista säätöyrityksistäni huolimatta. Näissä kuvissa väri on lähinnä oikeaa, maltillista hopeanvihreää.

Sanoinko jo, että huivi on uskomattoman kaunis ja ihana? Ja ihan parasta on se, että tämä jää minulle.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Ihkulankaostoksia

Päästin sisäisen lankakeräilijäni jälleen valloilleen ja hankin itselleni uutta ihkulankaa. Koska olen sen arvoinen. Ja ihan vain koska lanka tekee onnelliseksi.


Hazel Knits, Artisan Sock. Ruskea "Arroyo" ja kullankeltainen "Hoppy Blonde". Reilu 120g vyyhtikoko ja upean kirkkaat ja vivahteikkaat värit.


Hazel Knits, Entice MCN. Tässä on mukana 20% kashmiria ja sen kyllä huomaa pehmeydestä. Väri on täydellinen merenvihreä "Pacific".


Juno Fibre Arts. Etualalla omenanvihreä huivilanka Alice Lace "Applejack" ja takana Buffy Sock, 100% BFL:ää värissä "Sandstone".


DyeForYarn, BFL Sock "Dirty Blue Ice". Näillä langoilla on kaikkea muuta kuin söpöstelynimet. Valikoimasta löytyi niin "The blood in my veins is cursed" kuin "Sloth pushing up the daisies", joten oma likainen jääni on aika kesy niihin verrattuna. Muhkea vyyhti takana on puolestaan Dream in Color, Smooshy "Tokyo Creme". Laastarin värinen, sanoi mies. Itse kuvailisin mieluummin sanoilla punertava beige.


Eden Cottage Yarns, Tempo 4ply. "Fresh leaves" ja "Charcoal". Rakkautta.

Lankakeräilijä minussa hyrisee onnesta, sisäinen kukkaronnyörien vartija sen sijaan sanoo iiiks!